Lauantaina ajetun seitsemän erikoiskokeen mittaisen kilpailun alkumetrit eivät tosin lupailleet hyvää Hirvoselle.

– Kuski ei ollut hereillä, joten alussa tuli heti aika reilusti takkiin, kommentoi neljänneksi nopeimmin rallin aloittanut Honda-kuljettaja.
– Toisella erikoiskokeella meno kohentui selvästi, ja jäin vain puoli sekuntia pohja-ajasta.

Hirvosen ja kartanlukija Jussi Martiskinin nimet eivät kilpailun aikana komeilleet kovinkaan korkealla, kun tulospalvelu tarjosi Hirvosen autokunnalle ylimääräistä aikaa peräti yhdeksän minuutin verran.

– Itse tiesimme aikavirheestä, mutta silti oli vaikea verrata omaa kokonaisaikaa muihin. Aivan tarkkaan emme siis tienneet, kuinka lähellä muut kilpakumppanin olivat, kartturi Martiskin selvitti.

Tälle kaudelle uuden FIN R -luokituksen tekniikan mukaan rakennettu Honda Civic lauloi Hirvosen käsittelyssä hienosti, mutta luokkavoittoon ajaneen Joonas Lindroosin vauhtiin ei ollut sanomista.

– Kakkossijaan oli nyt tyytyminen, kun Lindroos oli 52,4 sekuntia ripeämpi. Taaksepäin oli reilu minuutti rakoa, joten lopussa ei tarvinnut enää vetää hampaat irvessä, Hirvonen myönsi.
– Avauskisan keskeytyksen jälkeen nämä olivat nyt tärkeät pisteet.

Ralli SM -sarjan yhteydessä ajettiin nyt ensimmäistä kertaa myös Nuorten Suomen mestaruuspisteistä. Kaksivetoisten luokan sisällä kamppailtavan mestaruustaiston kärkeen ajoi Joonas Lindroos ennen Vesa Hirvosta.

SM-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Joensuussa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste