Paljoa ei kommenttia herunut koko porukan nopeimmalta kuljettajalta. Sarjan toisen osakisan väliin jättänyt Rissanen on sarjapisteissä kolmen kilpailun jälkeen vasta neljäs.

Historic Rallisprint -sarjaan saatiin keväällä sittenkin vielä kuudes osakilpailu mukaan, joten kuljettajat saavat kauden päätteeksi loppupisteisiinsä laskea viiden parhaan kisan tuloksen. Sarjan mestaruuden uusimiseen Rissasella on siksi vielä hyvät mahdollisuudet, mutta muissa osakilpailuissa on tultava menestystä ja mieluimmin tietenkin aina luokkavoitto.

Kipari Sprintissä Rissaselle näytti riittävän rutiinisuoritus. Kakkoseksi luokassa jäänyt Kari Roivainen jäi noin puoli sekuntia kahden kilometrin mittaisella radalla. Roivainen kohensi toisella kierroksella aikaansa vajaan sekunnin, muttei pystynyt Rissasen vauhtiin vastaamaan. Rissasen ensimmäisellä kierroksella ajama aika parani vain noin sekunnin kymmenyksen verran.

”Ehkä siinä sittenkin tuli hieman liikaa yritettyä toisella kiekalla. Ei mitään ihmeellistä koko päivänä tapahtunut, kaikki meni ok, ja ihan normaalisti”, totesi Rissanen.

Rami Suominen vielä pistejohdossa

Kahden osakisan luokkavoitolla Rissanen on pistetaulukossa neljäntenä. Pistejohdon säilytti edelleen Daihatsu Charadella ajava Rami Suominen, joka on yhdellä pisteellä heinolalaista Hannu Kärkkäistä edellä. Suominen oli Kipari Sprintissä luokassa vasta kolmas ja ensimmäisellä kierroksella sattunut keskeytys teki kisan jännäksi toiselle kierrokselle.

”Harmittavasti semmoinen viitosen vika, kaasuvaijeri nimittäin irtosi”, paljasti Suominen kisan jälkeen.

”Eikä sitä tämmöisellä pikkuautolla oikein pystynyt aikaa toisella kierroksella parantamaan, koska rata oli jo aika pehmeä ja urainen.”

Suominen oli kuitenkin tyytyväinen, että on edelleenkin pistejohdossa.

”Tämä on kyllä paljon enemmän kuin mitä alkukaudesta odotettiin. Tarkoitus oli tänä vuonna lähinnä hakea kokemusta ja oppia ensi vuotta varten. Meille muutenkin on tärkeintä historic-harrastuksessa, että autoja saadaan viivalle ja ajetaan kilpaa. Ihan kiva, että menestystä on tullut, tietysti ollaan tyytyväisiä”, myönsi Suominen.

Tuloksia Kipari Sprint 18.3. Rautavaara – Historic Rallisprint -sarjan osakilpailu 3/6

Luokka 1

1. Hannu Kärkkäinen HeiUA Escort 1300 GT 1.51,40

2. Sami Kuikka KUA Hillman Imp + 0,73

Luokka 2

1. Niko Allinen KiuUA Ford Escort 1300 GT 1.45,80

2. Hannu Tikka K-KUA Sunbeam Imp + 4,05

3. Rami Suominen HRCF Daihatsu Charade + 7,84

4. Jouni Oikarinen VetUA Ford Fiesta + 12,39

Luokka 4

1. Vesa Rissanen PiekUA Ford Escort RS 1600 1.45,23

2. Kari Roivainen TTR Ford Escort RS + 0,55

3. Ville Jauhiainen NilUA Ford Escort RS 2000 + 1,09

4. Mikko Aho RaaUA Opel Manta A 1900 + 3,11

Luokka 5

1. Samuli Mustonen Scuderia Palas Volvo 242 1.46,87

Pistetilanne kärjessä osakilpailun 3/6 jälkeen:

1. Rami Suominen 30 pistettä

2. Hannu Kärkkinen 29 pistettä

3. Mikko Aho 24 pistettä

4. Vesa Rissanen 22 pistettä

5. Samuli Mustonen 20 pistettä

Teksti: Kikka Kuosmanen

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste