Kilpailun avauspäivä perjantai oli Lahden seudulla koko kesän sateisin. Se muutti kilpailureitin todella liukkaaksi ja raskaaksi Vetomieskilpailijoille. Vettä tuli koko perjantaipäivän todella rankasti. ”On kyllä vaikeimpia olosuhteita missä ollaan ikinä jouduttu ajamaan. Vesilammikoita ja mutaa riittää. Kun nyt vaan selvittäisiin yötauolle ehjänä.”, kartturi Kaartinen murehti tauolla. Näin kävikin ja Hapulahden autokunta saapui yötauolle Lahteen viidentenä yleiskilpailussa. Eroa kisaa johtavaan Pasi Törmään oli kertynyt reilu minuutti. Neljäntenä olevaan Tero Röyhkiöön oli matkaa reilut 15 sekuntia. ”Kärki on mennyt Törmän johdolla tänään karkuun mutta Tero yritetään saavuttaa huomisen aikana. Onneksi on luvattu kuivempaa keliä. Auto selvästi hyytyi tänään tuolla mutavellissä. Ja muutenkin on mukavampaa ajella kuivassa kelissä. Pitkä päivä on vielä edessä huomenna. Mitä tahansa voi tapahtua.”, Pasi Hapulahti tuumi yötauolle mennessään.
Kilpailun toinen päivä alkoikin Hapulahden autokunnalta mainiosti. Röyhkiön etumatkaa saavutettiin aamun kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella kuutisen sekuntia. Aamun kolmannella erikoiskokeella Röyhkiö vastasi Hapulahden hyökkäykseen tylysti ajamalla kuusi sekuntia Hapulahtea nopeammin. ”Kyllä Teron aika oli tuolla aamun kolmannella meille aikamoinen järkytys. Pätkä tuli meiltä tosi hyvin ja olimme varmoja että nyt saadaan välimatkaa kurottua lisää kiinni. Tero heitti sitten vielä meidän aikaa paremmaksi vajaat kuusi sekuntia. Huimasti on kyllä tullut. Parempaan ei me kyllä pystytä.”, Jukka Kaartinen taivasteli.
Kun upeaa kisaa ajanut Pasi Törmä joutui keskeyttämään, jäi kärkikamppailu Jari Kankaanmäen ja Marko Uutelan väliseksi kaksinkamppailuksi. Huiman taistelun jälkeen voitiin todeta Kankaanmäen olevan Vetomies 2008 vain reilun kolmen sekunnin erolla Uutelaan. Tero Röyhkiö oli kolmas ennen Pasi Hapulahtea. ”Tyytyväisiä ollaan tähän sijoitukseen. Kesän keskeytysputki saatiin poikki ja nelossijaa parempaan ei paukut tällä kertaa riittäneet. Uskomattoman hienon taistelun järjestivät noi kärkiukot. Teroa yritettiin kiinni tosissamme tänä aamuna mutta luu tuli kurkkuun siellä aamun kolmannella pätkällä. Oikeestaan sit vaan loppupäivä tarkkailtiin tilannetta. Maalissa ollaan ja fiilis on hieno. Nämä kaksipäiväiset kisat on kyllä tosi miesten ja naisten touhua. Onnittelut koko kärkikolmikolle. Olette paikkanne ansainneet.”, toivotteli Hapulahden autokunta kilpailun maalipaikalla Lahden satamassa lauantai-iltana
Money For Nothing Rally Team onnittelee kilpailun kärkikolmikkoa ja kiittää samalla hienosta kilpailusta niin kanssakilpailijoitaan kuin Vetomies 2008 kilpailun järjestäjiä. Tavataan Uudenkaupungin SM-rallissa.
Lopputulokset Vetomies 2008
1.Jari Kankaanmäki – Pasi Sormunen BMW M3
2.Marko Uutela – Tiina Uutela BMW M3
3.Tero Röyhkiö – Elise Ojanen Opel Kadett GSI
4.Pasi Hapulahti – Jukka Kaartinen BMW M3
5.Janne Lindberg – Jarkko Lehtonen BMW M3
text by MFN RT tiedotus
fotot by M.kyöstilä ja S.Vainio