Kauden 2016 ajokkina Viitalalla on edelliskaudelta tuttu Citroën C2R2 Max -kilpa-auto. Viitala ilmoittautui yleisen ralliauto -luokkaan (luokka 2.), jossa mukana oli mm. moninkertainen Rallisprintin Suomen Mestari Tomi Hallia BMW M3:lla.

Ensimmäinen kierros alkoi lupaavasti, Viitala kellotti luokkansa kolmanneksi nopeimman ajan, jääden kierroksen nopeimmasta, Tomi Halliasta 7,85 sekuntia. Tie ensimmäisellä kierroksella oli paikoittain erittäin sohjoinen ja liukas, joka teki etuvetoisella ajamisesta haasteellista. Vesisade lisäsi vielä talvikilpailun haastetta liukastamalla tienpinnan.

Toisella kilpailukierroksella oli tiehen syntynyt hiekkainen ajoura, joka toi huimasti lisää pitoa verrattuna ensimmäiseen kierrokseen. Viitala paransi aikaa toisella kierroksella peräti 16,5 sekuntia, kellottaen samalla luokkansa nopeimman ajan sekä ollen koko kilpailun nopein 2-vetoisella ajokilla kilpaillut kuljettaja.

Viitalaa paremman kellotuksen koko kilpailussa onnistui tekemään vain seitsemän nelivetoisella autolla kilpaillutta kuljettajaa. Heistä nopeimpana ja samalla koko kilpailun voittajana, edelliskauden mestari, Laihian Joni Nikko.

” Paras mahdollinen aloitus sarjalle, tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa kisaa. Suomen Mestaruus on tietysti tavoitteena kauden päätteeksi, kun vauhti näemmä riittää luokan kärkitaisteluihin asti.” – Joni raportoi.

Pistetilanne SM 2wd 1/6:
—————————
1. Joni Viitala 11
2. Mikael Vuotari 11
3. Jukka Vähämäki 11
4. Jari-Matti Tiilikka 9
5. Mika Lemmetti 9
6. Jarmo Suokko 9
7. Tomi Hallia 8
8. Marko Heikkilä 8
9. Janne Lopperi 8
10. Teijo Karjalainen 7,5

SM -rallisprintin seuraava osakilpailu ajetaan 21.2. Lopella.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste