VL Management osoittaa tukeaan kahdelle lupaavalle nuorelle suomalaiskuljettajalle, Raoul Dahlqvistille ja Justus Räikköselle. Kaksikko piti joulupyhien alla tuntumaa yllä Vanttauskoskella järjestetyillä testipäivillä. VL Management jatkaa nuorten kuljettajien tukea myös tulevalla rallikaudella.
-Ajettiin viime viikolla parin päivän talvitestit Vanttauskoskella Justuksen ja Raoulin kanssa. Mukana oli myös vuoden 2022 Junior WRC -luokan maailmanmestari Robert Virves. Kahden päivän aikana saatiinkin arvokasta oppia mestari Virvekseltä. Operatiivisen puolen testeissä hoiti KMS Racing, Laakso kertoo.
Nuoret lupaukset kiittelivät myös Pohjoisessa järjestettyä testimahdollisuutta.
-On mahtavaa olla osana tätä yhteistyötä, ja suuri kiitos siitä kuuluu Villelle. Vanttauskoskella auto ja kuski toimivat molemmat hyvin. Tietysti kyseessä on uusi auto ja uusi vetotapa Rally3:een hypätessä, joten samanlaista luottoa ei vielä ole kuin Rally4:een, mutta se tulee pikkuhiljaa. Tiet olivat hyvässä kunnossa ja puitteet myös, vaikkei aurinko näyttäytynytkään, Räikkönen valottaa testireissuaan.
-Kaksi täyttä päivää saatiin ajettua ja kerättyä reilut 200 EK-kilometriä ilman mitään ongelmia, joten voidaan sanoa testin olleen onnistunut. Ajo tuntui parantuvan koko ajan, ja koitettiin testata vähän eri asioita auton kanssa. Virves oli mukana meitä jeesaamassa, ja saimme häneltä hyvää oppia. Opettavat ja hauskat pari päivää, kiitokset siitä Villelle, Dahlqvist jatkaa.
Juho Koski / VL Management tiedotus