RLO Events vastaa tapahtuman järjestelyistä ja Helsingin Messukeskus tarjoaa sille maan parhaat tilat.
– Moottoriurheilu on Suomessa tiiviisti seurattu ja laajasti harrastettu ala, joka ansaitsee oman jokavuotisen näyttelynsä, kiteyttää hankkeen puuhamies Risto Laine kokemukset ensimmäisestä VM Motorsport Show’sta viime tammikuulta.
– Isoa potentiaalia lähdetään nyt hyödyntämään isoissa puitteissa.
Myös Suomen Messujen taholla tehtiin samankaltaisia havaintoja ja johtopäätöksiä.
– Totesimme tammikuussa nähdyn perusteella VM Motorsport Show’n tapahtumaksi, jolle on selvästi tilausta, sanoo näyttelyryhmäpäällikkö Håkan Löfgren.
– Haluamme Messukeskukseen harrastuksiin liittyviä tapahtumia ja tämä sopii meille erittäin hyvin, koska vastaavaan tyyppistä ei meillä ennestään ollut. Uskomme tällaisella näyttelyllä olevan suurta kysyntää ja parhaiten se voi kehittyä juuri Messukeskuksen suojissa, kun puitteet eivät ole rajoittavana tekijänä.
Helsingin Messukeskuksen mittavat tilat antavat mahdollisuuden laajentaa näyttelyn antia.
– Sisältö kansainvälistyy, unohtamatta silti kotimaisuutta, linjaa Risto Laine.
Samalla hän lupaa, että tapahtuman kasvu ei merkitse kustannusten nousua yleisölle tai näytteilleasettajille:
– Näyttelyosastojen hinnoittelu säilyy maltillisena ja pääsylippujen hinnat jopa laskevat!
Teksti: Petra Samppa



