Kilpailu käynnistyy 29. tammikuuta Enniskillenissä, County Fermanaghissa, ja Donegalin kauniille rannikolle päättyvä viimeinen osuus televisioidaan maailmanlaajuisesti. Kilpailun päämaja tulee olemaan Clarion-hotellissa Sligossa, josta tulee myös kilpailuun liittyvien tapahtumien ja festivaalien keskipiste. Pohjoismaisista huippukuskeista mukana ovat Mikko Hirvonen, Jari-Matti Latvala, Henning Solberg, Petter Solberg, Per-Gunnar Andersson ja Toni Gardemeister.

 

Steven Roberts, Pohjoismaiden johtaja kertoo: “Ralliautoilu on yksi jännittävimmistä ja vaativimmista urheilulajeista. Rallin MM-sarjan osakilpailu Luoteis-Irlannissa lupaa haastavia osuuksia upeiden maisemien keskellä, ja mahtavat järvialueet ihastuttavat ja inspiroivat sekä kilpailijoita että katsojia. Luoteis-Irlannilla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus saada itsensä merkittävänä matkailualueena maailmanlaajuisen yleisön tietoisuuteen.”

 

Ensimmäinen Irlannin isännöimä MM-sarjan osakilpailu Rally Ireland 2007 osoittautui suureksi menestykseksi. Maailmanluokan kilpailu houkutteli paikalle 250 000 katsojaa, ja rahallinen hyöty alueelle oli €48 miljoonaa. Lähetyksiä seurasi yli 62 miljoonaa katsojaa yli 180 maassa.

 

Lisätietoa ja ohjelma osoitteessa

www.rallyireland.org

.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste