Tapahtuman yhteistyökumppani Wihuri haluaa tukea suomalaisia lupauksia, mutta stipendin lunastamiseen tarvitaan voitto.

Kauhavan Alahärmän huvivaltio PowerParkissa kilpaillaan syyskuussa 6.-8.9. kerrasta poikki -menetelmällä kartingin MM-tittelistä OK- ja OKj-luokissa, AKK Sports Oy:n järjestämässä Flying Finn Race -kilpailussa. Nyt ensimmäistä kertaa Suomen historiassa järjestettävässä kilpailussa taistelu maailmanmestaruuksista tulee olemaan tiukkaa, mutta suomalaisilla on mahdollisuus ainutlaatuiseen stipendiin.

Suomalaisittain erinomaisen kannusteen kilpailuun tuo Flying Finn Racen yhteistyökumppanina toimiva Wihuri, joka tarjoaa 10 000 euron stipendin suomalaiselle, joka onnistuu voittamaan MM-kultaa. Stipendi on jaossa molemmissa kilpailuluokissa. Kukaan suomalaisista ei ole vielä koskaan voittanut kartingissa MM-kultaa, vaikka useita mitalisijoja on Suomeen satanut.

– Tuki on rakennettu sillä tavalla, että täytyy olla motiivi ja tavoite mihin pyrkii, näin tulokset ovat yleensä parempia. Pitää pärjätä, jos meinaa saada stipendin, kertoo Wihuri Oy:n hallituksen puheenjohtaja Antti Aarnio-Wihuri.

Stipendin takana olevalla Antti Aarnio-Wihurilla on itsellään monipuolinen ja menestyksekäs autourheilu-ura, ja hän kuului lajiensa kärkiryhmään. Wihuri on vuosikymmenten aikana auttanut merkittävästi suomalaisia autourheilijoita. Viimeksi hänen tukensa varmisti Valtteri Bottakselle tallipaikan Mercedeksen F1-tiimistä.

– Uskon, että MM-kisasta tulee erinomainen kilpailu ja ulkomaalaisetkin tulee varmaan ihmettelemään, että mitä me täällä Suomessa on saatu aikaan, Aarnio-Wihuri toteaa ja on luvannut saapua paikalle seuraamaan kilpailua.

Karting hyvässä nosteessa ja harrastajamäärät kasvussa

Karting on muutaman vuoden notkahduksen jälkeen taas erittäin hyvässä nosteessa Suomessa. Koska lajin merkitys tulevien huippukuljettajien urapolussa on erittäin tärkeä, AKK:n Flying Finn -ohjelma tähtää nimenomaan nuorten urheilijoiden tukemiseen ja suomalaisen autourheilumenestyksen varmistamiseen. Myös kartingin arvokilpailuiden saaminen Suomeen on osa Flying Finn -ohjelmaa. Suomessa ajettiin kartingin EM-osakilpailu vuonna 2017.

PowerParkin puitteet tarjoavat syyskuun alussa huippuolosuhteet kartingkuljettajille mitellä mestaruuksista ja luvassa on iso tapahtuma, sillä huvipuistossa juhlitaan samana viikonloppuna kesäkauden päätöstä.

Teksti: AKK / Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste