Viiden osakilpailun jälkeen Wiman ajaa sarjassa seitsemäntenä.

 Floridan Daytonassa sijaitseva legendaarinen moottoriurheilupyhättö oli viikonloppuna valjastettu rallycross-käyttöön. Myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa ajettu kauden neljäs GRC-osakilpailu viivästyi rajun ukonilman ja rankkasateen takia useaan eri otteeseen. Finaali päästiin lopulta ajamaan märällä ja mutaisella radalla pari tuntia aikataulusta myöhässä.

Rankkasateessa ajettua semifinaalia johtanut Wiman oli jo matkalla finaalin eturiviin kunnes sarjan johdossa ajava jenkkikuljettaja Tanner Foust törmäsi kahdesti suomalaiskuljettajan auton takapyörää.

– Ensimmäisessä semifinaalissa Foust ajoi täysillä päin takapyörää, joka vääntyi. Lähtö otettiin uusiksi ja kun ennen uusintalähtöä mekaanikot eivät saa koskea autooni niin minulle tuotiin leka, jolla hakkasin takapyörän suurin piirtein suoraan asentoon.

– Johdin myös uusintalähtöä, mutta Foust ajoi uudelleen perääni. Pyörä taipui taas ja putosin neljänneksi. Lauantain finaalissa nousin kolme sijaa ja tulos oli neljäs. Vauhtini olisi riittänyt parempaankin, mutta nyt eivät olleet edes tuurit kohdallaan, Wiman totesi pettyneenä.

Kuva: Red Bull

Kuva: Red Bull

Myöhään sunnuntai-iltana poutasäässä ajetun viikonlopun toisen osakilpailun finaaliin Wiman starttasi kakkosrivistä ja ruudusta neljä. Suomalaiskuljettaja jäi 10 kierroksen mittaisen finaalin lähtökiihdytyksessä tallikaverinsa Sebastian Erikssonin taakse kolmanneksi. Kaksikko ajoi kahdeksan ensimmäistä kierrosta toisena ja kolmantena kunnes lähdön neljäntenä ajanut Scott Speed käytti oikaisevan jokerilenkin hyväkseen vain kaksi kierrosta ennen maalia ja nousi molempien Honda-kuljettajien ohi kakkoseksi.

Wimanin kohtaloksi koitui toistamiseen pudota palkintopallilta neljänneksi.

– Olin Sebastiania vähän nopeampi koko ajan. Speed saavutti meitä ja jos joku muu kuin tallikaverini olisi ajanut edessäni, olisin yrittänyt ohitusta. Tässä tapauksessa riski molempien autojen vaurioitumiseen tai kolariin oli liian suuri, joten tyydyin tilanteeseen ja odotin häneltä ajovirhettä, jota ei tällä kertaa koskaan tullut.

Sunnuntai finaali keskeytettiin punaisella lipulla heti ensimmäisen kierroksen jälkeen. Muun muassa finaalin voittoon ajanut Tanner Foust oli ennen punaista lippua ehtinyt jo ajaa jokerilenkin. Sarjan säännöt sanovat, että jokerin jo ajanut ei voi sitä enää uusintalähdössä hyödyntää, mutta kanssakilpailijoiden yllätykseksi tämä sääntö ei ollutkaan voimassa, joten Foust otti uusintalähdössä toistamiseen jokerin ja pääsi juhlimaan voittoa kotiyleisönsä edessä.

– Minulla ja tallikaverillani jokeri olisi ollut käyttämättä, joten tilanne olisi varmasti ollut täysin toinen. Foust olisi kärsinyt tilanteesta, mutta ei. Kilpailunjohtajan päätös yllätti meidät kaikki.

– Kauden paras viikonloppu kuitenkin vaikka pettynyt olen ja en ole tyytyväinen tuloksiini. Vauhtia olisi ollut parempaankin, Wiman totesi Daytonan varikolta.

Amerikan rallycrossin GRC-sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Yhdysvaltojen laivaston New River –lentotukikohdassa Pohjois-Carolinassa, jossa ohjelmassa on toinen kahden osakilpailun mittainen viikonloppu.

Tuloksia; GRC, Daytona, Florida, Yhdysvallat:

Osakilpailu 4/12:

1. Steve Arpin (CAN) Ford 10 kierrosta

2. Brian Deegan (USA) Ford + 2,762

3. Sebastian Eriksson (SWE) Honda + 4,345

4. Joni Wiman (FIN) Honda + 5,496

5. Jeff Ward (USA) Ford  + 14,241

Tuloksia; GRC, Daytona, Florida, Yhdysvallat:

Osakilpailu 5/12:

1. Tanner Foust (USA) Volkswagen 10 kierrosta

2. Scott Speed (USA) Volkswagen + 1,905

3. Sebastian Eriksson (SWE) Honda + 3,033

4. Joni Wiman (FIN) Honda + 3,670

5. Brian Deegan (USA) Ford + 8,283

 

GRC-pistetilanne 5/12 osakilpailua:

1. Tanner Foust (USA) Volkswagen 265

2. Steve Arpin (CAN) Ford 233

3. Scott Speed (USA) Volkswagen 226

4. Patrik Sandell (SWE) Ford 202

5. Brian Deegan (USA) Ford 194

6. Sebastian Eriksson (SWE) Honda 177

7. Joni Wiman (FIN) Honda 162

Teksti: Marko Mäkinen

Wiman uudella supercar-Hondalla Daytonaan

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste