Viimeisimmän tiedon mukaan Hondan ensiesiintyminen uudella kevyemmällä Civic supercar-autolla toteutuu tulevana viikonloppuna Floridan Daytonassa. Edessä oleva viikonloppu on tärkeä, sillä ohjelmassa on kaksi mestaruusosakilpailua, joista molemmista jaossa on täydet pisteet. Amerikan GRC-sarja on tähän asti ollut todella tasainen. Kauden kolmessa aiemmassa osakilpailussa on nähty jo kolme eri voittajaa. Edellisessä osakilpailussa viidenneksi sijoittunut Wiman lähtee Daytonaan hakemaan kauden ensimmäistä palkintopallisijoitusta.

– Uusi auto pitäisi olla Daytonassa jo odottamassa. Olemme päässeet nykyisenkin auton kanssa isoja askelia eteenpäin etenkin jousituksen osalta. Uuden auton kanssa kauden ensimmäisissä kisoissa rakennettiin pääasiassa luotettavuutta. Nyt tarkoitus on hienosäätää automme huippuiskuun.

Wiman muistuttaa, että kun aikaerot kärkitiimien välillä ovat vähäisiä eli kierroksella noin 0,1-0,4 sekunnin luokkaa niin uusi kevyempi auto vaikuttaa suoraa auton suorituskykyyn: voit jarruttaa myöhemmin, pysyt kaarteissa paremmin ajolinjalla ja auto kiihtyy paremmin.

Wiman pääsee ajamaan Floridassa yhden testipäivän ennen H-hetkeä.

– Automme toimii hyvin, joten nyt on tärkeätä hienosäätää jousitusta ja voimansiirtoa. Tavoitteeni on ajaa molemmissa kisoissa finaalin eturiviin ja sitä myötä palkintopallille. Se on tässä nähty, että eturivin paikka helpottaa urakkaa merkittävästi, Wiman toteaa.

Sarjan yhteispisteissä kolmen ensimmäisen osakilpailun jälkeen kuudentena ajavalle Wimanille Daytonan rata on kahdelta edellisvuodelta tuttu.

– Daytonassa kisat ovat menneet vauhdillisesti aina todella hyvin. Kun edessä on kaksi osakilpailua, mahdollisuudet hyvää pistesaaliiseen ovat olemassa. Tärkeä viikonloppu tulossa.

GRC-sarjan neljäs osakilpailu ajetaan Daytonassa myöhään lauantai-iltana ja viides osakilpailu myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa.

 GRC-pistetilanne 3/12 osakilpailua:

1. Tanner Foust (USA) Volkswagen 180

2. Patrik Sandell (SWE) Ford 155

3. Scott Speed (USA) Volkswagen 150

4. Steve Arpin (CAN) Ford 137

5. Brian Deegan (USA) Ford 103

6. Joni Wiman (FIN) Honda 79

7. Sebastian Eriksson (SWE) Honda 78

Teksti Marko Mäkinen

Kolhittu Wiman viidenneksi Teksasissa

Wimanin Hondaan uusia päivitysosia Dallasiin

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste