Rallin nuorten SM-sarjan talvikauden päättävässä Kangasniemi Rallissa Holapan jälkeen muille palkintosijoille nousivat Vakka-Suomen Urheiluautoilijoita edustava Jussi Kumpumäki ja Nilsiän Jukka Korhonen.
Oudosta talvesta huolimatta Kangasniemellä ajettiin kunnon talvikilpailu, sillä välillä jopa aurinko paistoi ja pakkasta oli pari astetta. Tiestö oli todella loistavassa kunnossa yöpakkasten jälkeen. Ralli alkoi aivan aikataulun mukaisesti, mutta erikoiskoe 1 jouduttiin perumaan, ja kilpailu alkoi vasta erikoiskoe 2:lta.
Voittajan Henri Holapan kommentit päivän kulusta:
– Ilman ongelmia mentiin koko päivä. Oli tosi tiukka kisa. Tiet olivat hyvässä kunnossa. Tiestö oli hyvää vaihtelevaa ja samalla erittäin haastavaa. Paras oli erikoiskoe nro 4. Järjestelyt tosi hyvät ja kaikki toimi. Hyvä fiilis.
Lady Cupia tähän asti ylivoimaisesti johtaneen Mynämäen UA:n Jaana Hämäläisen keskeytyksen johdosta tilanne naisten puolella tasoittui. Kangasniemellä voittoon ajoi Marjo-Riitta Lunden. Ero naisten välillä on enää kaksi pistettä.
Marjo-Riitta kommentoi päiväänsä:
– Ei ollut ongelmia ja Starletin kulku riitti. Reittiin olen tosi tyytyväinen, sillä tiestö oli hyvä ja merkkauslinja tosi selkeä. Opastus oli hoidettu tosi hyvin. Järjestelyt toimivat tosi ok.
Kansainvälisen tuulahduksen kilpailuun tuonut hollantilainen Arjen de Konning sijoittui yleiskilpailussa sijalle 14 ja hänen maamiehensä Piet van Hoof oli sijalla 23. Heillä oli ollut todella mukava päivä. He pitivät itse rallista ja kehuivat Kangasniemeä.
Järjestelyt toimivat Kangasniemellä todella hyvin ja kilpailun kulku oli jouhevaa. Hyvä sää sai ihmiset liikkeelle, joten erikoiskokeilla oli paljon katsojia. Ainoa ongelman toi se, kun aamulla rallinjärjestäjä huomasi, ettei kilpailukeskuksesta päästy internetverkkoon, vaikka toisin oli luvattu. Kunnan tietoliikenneverkossa oleva palomuuri ei sallinut ulospääsyä, joten tulospalvelu ulkomaailmaan vaikeutui. Tästäkin selvittiin, ja XIII Kangasniemi Ralli saatiin kunnialla vietyä loppuun saakka.
XIII Kangasniemi Rallin tuloksiin pääset tästä:
Osanottajat Keskeyttäneet Nuorten SM Lady Cup Yleinen,A-jr B-jr Historic Yleinen A-jr B-jr X-treme
Teksti: Tiedotuspäällikkö Erja Pollari