Nuorten SM-sarjaan osallistujien määrä on kasvanut edellisistä vuosista, koska mukaan sarjapisteistä N-ryhmän enintään kaksilitraisilla ja V-1600 –luokan autoilla kilpailevien lisäksi on otettu myös F ja F2-ryhmän enintään kaksilitraisilla sekä A ja N –ryhmän enintään 1400 –kuutioisilla autoilla kilpailevat kuljettajat. Myös pistelaskua on muutettu siten, että jaettavien pisteiden määrä riippuu luokassa lähtevien määrästä.
Uudistetun SM-sarjan merkittävämmäksi luokaksi on kohonnut yhdistetty N,F,F2 enintään kaksilitraisten luokka yksi, johon Riihimäellä pisteistä on ilmoittautunut kamppailemaan peräti 53 paria. Ennakkosuosikkien viittaa luokassa yksi kantavat kotikilpailua ajavat Riihimäen UA:n Joonas Kolehmainen ja Hyvinkään UA:ta edustava Tapio Suominen. Vahvimmat haastajat heille löytynevät Mäntyharjun Moottorikerhon Toni Kuhasesta, Teiskon UA:n Joni Mäkelästä, Tuupovaaran Toni Tahvanaisesta sekä Sipoon Autokerhon Olle Öhmanista. Mustan hevosen osa on varattu kotikulmillaan ajavalle ja reitille numerolla yksi starttaavalle Lopen Tero Sillanpäälle.
V-1600 ja 1400 –luokkien vahvimmat ennakkosuosikit ovat Rantasalmen Janne Hakulinen, Hesan ST-tallin Mikael Lindberg, Juvan UA:n Mika Savolainen sekä Alavuden UA:n Kristian Yritys.
Jos Nuorten SM-sarja on noussut uuteen kukoistukseen, on tilanne Lady Cupin puolella aiempaa heikompi. Vaikka ilmoittautuneita on ainoastaan seitsemän, tulee kilpailu voitosta olemaan tiukka ja mielenkiintoinen, sillä hallitsevaa mestaria Minna Lindroosia ei Riihimäellä nähdä. Vahvimmin uudeksi mestariksi ja avausosakilpailun voittoon uskotaan olevan mahdollisuus Lahden UA:n Satu Tanskasella, PR-Racingin Marjo-Riitta Lundanilla ja Mynämäen UA:n Jaana Jaakkolalla.
Kilpailun lähtö tapahtuu aivan kaupungin keskustasta Hämeenaukiolta kello 13.01 alkaen. Yleisölle reitti julkistetaan kello 11.00 alkaen, jolloin rallipaketteja on mahdollista ostaa Riihimäen alueen myyntipisteistä. Reitin seitsemällä erikoiskokeella on mittaa noin 81 kilometriä. Reitillä on ainoastaan kaksi huoltomahdollisuutta, joten nopeuden lisäksi punnitaan kuljettajien, autojen ja renkaiden kestävyys. Maaliin kilpailukeskukseen Pohjolanrinteen koululle ensimmäisiä kilpailijoita on odotettavissa noin kello 18.00 alkaen.
Teksti: Timo Rintakoski