Keskisuomalaisilla sorateillä on heinä-elokuun vaihteessa vilinää, kun toisistaan ottavat mittaa rallin MM-sarjan lisäksi sekä tuotantoautojen MM-sarjan (PWRC) että junioreiden (JWRC) osanottajat. Neste Oil Rallin järjestäjä AKK Sports Oy on tyytyväinen kilpailun osanottajaluetteloon:
– Ilmoittautuneiden listalta löytyy peräti 31 kansallisuutta. On hienoa huomata, että kotoisella Sorateiden Grand Prix’illä on edelleenkin vetovoimaa sekä meillä että maailmalla. Jyväskylässä ajetaan tänä vuonna ensi kertaa kaikkien kolmen MM-sarjan pisteistä. Tiedossa on siis sekuntikamppailua ja tiukkoja tilanteita entistä enemmän, toteaa Neste Oil Rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen.

 

Rallin MM-sarjaan ilmoittautuneista autonvalmistajista Neste Oil Rallissa ovat mukana kaikki, tuoden Jyväskylään kirkkaimmat rallimaailman tähdet sarjaa johtavan Mikko Hirvosen johdolla. Viime vuoden maailmanmestari Ford on ilmoittanut kilpailuun kolme autoa, samoin Fordin ”kakkostalli” Stobart. Muut autonvalmistajien MM-sarjaan ilmoittautuneet tiimit tuovat kukin Keski-Suomen sorateille kaksi autokuntaa.

 

Oman vauhtinsa muihin MM-sarjaa kiertäviin kuljettajiin pääsevät mittaamaan myös rallin SM-sarjaa tänä vuonna kiertävät Matti Rantanen ja Jukka Hiltunen. Molemmat ovat ilmoittautuneet Neste Oil Ralliin Fordin WRC-autolla. Kaiken kaikkiaan kilpailuun on ilmoitettu 22 WRC-autoa, mikä on suurin määrä rallin MM-sarjan osakilpailuissa tällä kaudella.

 

Tuotantoautojen MM-pisteet ovat nyt ensi kertaa jaossa Neste Oil Rallissa. Mukaan pistejahtiin on ilmoittautunut 18 kuljettajaa, mukana sarjan kärkikuljettajat. MM-sarjaan ilmoittautuneet suomalaiskuskit, Juho Hänninen ja Jari Ketomaa, saavat kovan kotimaisen vastuksen sarjan ”villikorttikuljettajista” Juha Salosta ja Jussi Välimäestä. Salolle myönnettiin villi kortti ja mahdollisuus kilpailla MM-pisteistä hänen SM-sarjamenestyksensä ansiosta, kun taas Välimäen villikorttipaikan varmisti onnetar. Kilpailun järjestäjällä oli toisen kortin saajaksi kaksi tasaväkistä kandidaattia, ja paikka jouduttiin ratkaisemaan arvalla.

 

– Tulossa on erittäin tiukka kisa. Erityisellä jännityksellä seuraan Matti Rantasen ja Jukka Hiltusen menestystä WRC-autoillaan sekä tietysti suomalaisten N-ryhmän kuljettajien edesottamuksia. On mielenkiintoista nähdä, kuinka Ketomaa ja Hänninen menestyvät kotirallissaan, ja millaisen vastuksen villillä kortilla ajavat Salo ja Välimäki heille antavat, kilpailunjohtaja Tarkiainen hehkuttaa.

 

Junioreiden MM-sarjaan osallistuvia kuljettajia on mukana 17, joukossa villin kortin saanut, sarjaa aiempina vuosina ajanut Kalle Pinomäki.

Myös junioreiden sarjassa mukana on koko MM-kärki.

 

Alustava kilpailuun hyväksyttyjen luettelo julkaistaan perjantaina 4.7. osoitteessa www.nesteoilrallyfinland.fi.

 

Teksti: Anu Haapalainen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste