Kauteen valmistautuminen on mennyt kehittämällä fysiikkaa, harjoittelemalla nuottia ja ajamalla testiä, kilpailuviikon torstaina on ohjelmassa vielä herkistely Latvian testitiellä. Suomessa Hatanmaa ajoi noin sata testikilometriä, mutta ylimääräinen ohjelma mm. moottorin vaihdon muodossa vähensi ajamista.  

– Joulukuu pidettiin täysin lomaa rallista, tein vain fysiikkatreeniä. Nuottia on harjoiteltu ja kehitetty ja ajettu testiä Koski-Lammin ja Kristian Sohlbergin kanssa. Reilu viikko ennen rallia tuli vielä vähän ylimääräistä ohjelmaa, mutta siitä myöhemmin lisää, Hatanmaa paljastaa.

Hatanmaan ajatuksena on parantaa viime vuoden tulosta, eli tavoitteena on kirkastaa hopea ja voittaa mestaruus. Kansainvälisessä LRC4-luokassa on nuoria kuljettajia Liettuasta, Virosta, Latviasta ja myös Turkista, yhteensä reitille starttaa luokassa kaksitoista kilpailijaparia. Hatanmaalla on hyviä muistoja edellisen kauden avausrallista. 

– Viime kauden alku onnistui, ajettiin heti ensimmäisessä rallissa toiseksi, se antoi hyvän lähtölaukauksen kauteen. Nyt ajetaan taas kisa kerrallaan, erikoiskoe kerrallaan, parannetaan kaikkia osa-alueita ja sitä kautta tavoitellaan kirkkainta mitalia.

Rally Aluksnessa ajetaan kymmenen erikoiskoetta yhteismitaltaan 94 kilometriä, kilpailu käynnistyy kahdella erikoiskokeella perjantaina 19.1. klo 18.00, lauantaina ajetaan kahdeksan erikoiskoetta, maaliin tullaan lauantaina illansuussa ja palkintojenjakotilaisuus alkaa klo 20.00. Tuloksia voit seurata rallisarjan sivuilta, linkki ohessa.

Isak Hatanmaa | Facebook
LRČ (autorally.lv)

Toni Lönnroos
Isak Hatanmaan viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste