FCDA on suomalaisten kartanlukijoiden yhdistys (Finnish Co-drivers Association), jonka tarkoituksena on toimia jäseniensä ja muiden kartanlukijoiden etujärjestönä. FCDA haluaa myös tuoda kartanlukijoiden ammattia tunnetuksi ja auttaa aloittelevia nuoria urallaan. Nyt ensimmäistä kertaa jaettava FCDA Ralliteko -palkinto on vuosittainen osoitus henkilölle, joka on yhdistyksen mielestä toiminut esimerkillisesti omalta osaltaan ralliautoilun hyväksi.
Hämeenlinnalainen rata- ja rallikuski Sami Liljedahl, 25 v, joka myös tunnetaan rallicrossin Euroopan mestarin Jussi Pinomäen mekaanikkona, on aloittanut Lammin pajallaan F-ryhmän Corollan uudistamisprojektin. Auto nähdään tositoimissa Vanajanlinna Rallissa rakentajansa ohjastamana.
Rallin kansainvälinen kilpailukausi on yhtä kilpailua vaille valmis. Kansainvälisen autourheiluliiton (FIA) MM-sarja (WRC) päättyi kaksi viikkoa sitten Australiassa ranskalaisen Sebastien Loebin mestaruusjuhliin. Saman liiton Aasian-tyynenmeren mestaruussarja (APRC) tulee päättymään tulevana viikonloppuna Kiinan Shaoguanissa sinivalkoisiin suomalaisjuhliin Jussi Välimäen varmistettua sarjan voiton jo kaksi osakilpailua sitten.
1.Sarja on tarkoitettu suomalaisille vähintään yleisen luokan lisenssin (1-ohjaaja) omaaville tai jonkin EU-maan myöntämän EU-lisenssin haltijoille.
Kari Hytönen ja hänen kartanlukijansa Heikki Salmèn kilpailevat kaudella 2006 pääosin Saksassa , mutta myös kotimaan kilpailuja mahtuu kalenteriin.
"Kolmen 1400 Trophy-kauden jälkeen halusimme uutta näkökulmaa ralliharrastukseen ja uusi Vakio 1600-luokka vaikutti houkuttelevalta." kertoo Kari. Luokan vaihto päätettiin lopullisesti syksyllä, mutta ajatus syntyi heti, kun uudesta luokasta alettiin puhua.
XXV Kymenlaakson ralli avaa vuoden 2006 Nuorten SM ja Lady Cupin kilpailukauden. Kilpailun säännöt on julkaistu ja voit tutustua niihin nettisivuillamme. Tervetuloa!
Viimeksi vuonna 1991 ajettu Oulujärvi Ralli on herännyt henkiin Kajaanin Urheiluautoilijoiden toimesta. Lauantaina 14.1. kilpaillaan Kajaanin ympäristössä viiden erikoiskokeen kansallinen 20. Oulujärvi Ralli, joka on samalla Pohjoisen Rallin Eurosarjan kauden 2006 ensimmäinen osakilpailu. Säännöt on nyt julkaistu ja ilmoittautuminen alkanut.
Jälleen on se aika vuodesta, kun on käännettävä katseet tulevaan kilpailukauteen. Enää ei ole pitkä aika punaisen pukin vierailuun saatikka sitä seuranneeseen vuodenvaihteeseen puhumattakaan ensimmäisistä talvisista rallikilpailuista. On aika miettiä oikeita rallirengasvalintoja.
Maamme suosituimpiin ja näyttävimpiin rallisarjoihin edelleen kuuluva F-cup aloittaa uuden kisavuotensa 4. helmikuuta Savonlinnassa. Numero yksi starttaa reitille Automarket Prisman pihalta kello 13.01 ja kilpailukeskuksena toimivan Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston pihalle saman numeron odotetaan saapuvan noin kello 17.
Satamoto.fi-ralli ajetaan 21.1.2006 Siikaisten ja Merikarvian kuntien alueella. Aluerallina ajettava kilpailu pitää sisällään 4 erikoiskoetta, joiden kilometrimäärä on 30 km. Kokonaisuudessaan kilpailureitti on n. 83 km mittainen.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste