Janne Perälän kilpailukausi Ranskan rallimestaruussarjassa jatkui viikonloppuna 2-päiväisellä Mont Blanc -asvalttirallilla. Perälä kilpaili kartanlukijansa Risto Pietiläisen kanssa jo tutuksi käyneellä Citroën C2 –autolla.
Kuluvalla kilpailukaudella esiteltiin uusi, v1600 ralliluokka kansallisiin
rallikilpailuihin. Ensimmäisen kauden vastaanotto on ollut vaihtelevaa,
joskin kilpailuissa on tyydyttävästi ollut kalustoa viivalla. Tulevalla
kilpailukaudella v1600 luokka tulee toiseksi Trophy -luokaksi ja se taas
tarkoittaa sitä, että vuonna 2007 voi kilpailija muihin luokkiin nähden
edullisesti saavuttaa mainetta ja kunniaa arvokilpailuissa. Tätä
pohjustaakseen voi kauden kahdessa viimeisessä SM-rallissa ottaa tuntumaa
tulevaisuuteen.
Ralli SM -sarjan kauden toiseksi viimeinen, eli
seitsemäs osakilpailu ajettiin Varsinais-Suomessa,
Uudenkaupungin ympäristön vauhdikkaalla reitillä
tuulisessa ja aurinkoisessa säässä.
Kalle Pinomäki ajoi viikonloppuna rallin
SM-sarjan Uudenkaupungin osakilpailussa
pienen n-ryhmän toiseksi. Turkulainen
kaasutteli Renault Clio RS Ragnotti-
autollaan eniten pohja-aikoja, ja taisteli
tiukasti sekunneista.
Rallin SM-sarja lähenee tämän vuoden osalta loppuratkaisuja. Mestaruus on edelleen auki jokaisessa kolmesta SM-ryhmästä, joten Hyvinkään / Riihimäen seudulla nähdään kolmen viikon kuluttua todellinen jännitysnäytelmä.
Lauantaina ajetussa Uudenkaupungin SM-rallissa yksi nimi nousi 1400-Trophyssa ylitse muiden. Kannonkosken UA:ta edustava Antero Saari takoi kuudelle ek:lle kahdeksasta pohja-ajan. Ongelmitta ei Anteron kisa sujunut tälläkään kertaa.
Kauden viimeistä edellinen rallin SM-osakilpailu päättyi Juho Hännisen osalta tiukan sekuntiottelun jälkeen ison N-ryhmän kolmanteen sijaan. Yleiskilpailussa Hänninen sijoittui RRE:n Mitsubishilla viidenneksi. Tulos oli punkaharjulaiselle selvä pettymys.
Ralli ei koskaan ole helppoa, varsinkaan huipputasolla. Vielä vaikeampi on palata ralliauton ratin taakse, varsinkin kun alla on ollut pitkä ajotauko, uusi ralliauto sekä tiimi. Siinä muutama lähtökohta, joilla jyväskyläläinen ralliautoilija Olli Kankkunen starttasi Uudenkaupungin SM-ralliin.
Ralliautoilun SM-sarjan kauden toiseksi viimeinen kilpailu oli Sebastian Lindholmin juhlaa. Konkari ajoi pohja-ajan seitsemällä erikoiskokeella kahdeksasta ja voitti kisan reilun viidentoista sekunnin erolla Jari-Matti Latvalaan. Voitto tuli varmalla ajolla.