Vielä muistutus harjoitus erikoiskokeesta pohjanmaalla , Isossakyrössä tiistaina 10.10 2006 ! Juuri Lapuan kisan alla !
Primus Inter Escorts 2006 on Suomen suurin ”merkkiluokka”, jossa F-Cupiin osallistuvat Escortit kilpailevat keskinäisestä paremmuudestaan pääkilpailun ohessa. PIE on tasoituskilpailu, jossa jokaisen kilpailijan aikoja verrataan oman luokkansa kärjen vauhtiin.
Vakioautoihin perustuva ralliluokka, v1600 näki päivänvalon kokolailla vuosi sitten. Luokalta odotettiin paljon, sillä se tarjoaisi mahdollisuuden ajaa rallia kustannustehokkaasti edullisella kilpa-ajoneuvolla. Teknisten sääntöjen myötä v1600 luokan ralliautot saatiin kaikki kilpailukykyisiksi toisiinsa nähden - näin kilpailijoiden paremmuusjärjestys ratkeaisi ajotaidoilla eikä ralliautojen kalliilla, hevosvoimia tuovilla erikoisosilla.
Keskisuomalaisen rallitiimin kansainvälinen askel on kuluvalla kilpailukaudella ollut ralliautoilun Saksan Suzuki Cup. Nyt kun seitsemän osakilpailua kahdeksasta on ajettu, voidaan Hytönen Racingin todeta kurvailleen oppikirjan mukaisesti. Tämä kirja ei kuitenkaan ole ralliaapinen vaan Murphyn lakikirja, sillä asiat mitkä voivat kauden aikana mennä pieleen, ovat myös menneet pieleen.
SM-rallikausi 2006 saatiin vihdoin pakettiin, sarjan päätyttyä Hyvinkään seudulla ajettuun Finnsco-ralliin. Mestarit saatiin ratkottua ja himmeämmätkin mitalit löysivät omistajansa. Tammikuussa Rovaniemeltä alkanut SM-sarja koettelee kilpailijoita kahdeksan kuukauden aikana monissa eri olosuhteissa. Hyvinkäällä keli oli hyvin syksyinen, tarjolla oli vesisadetta, sumua ja pimeää.
Hyvinkäällä 29-1.10 ajettu kauden viimeinen SM-osakilpailu FINNSCO-ralli, oli myös päätöskilpailu f-ryhmäläisten Pelimies Challenge nuottisarjassa. Ennen kilpailua oli selvää, että kahdella kuljettajalla oli mahdollisuudet mestaruuteen. Suurimpana ennakkosuosikkina kilpailuun lähti Mikko Kauppisen autokunta. Ainut joka pystyisi uhkaamaan Kauppisen sarjavoittoa oli Pasi Hapulahti. Tämä tosin vaatisi sen että Kauppinen jäisi pisteittä ja Hapulahti olisi vähintään luokan toinen sarjaan ilmoittautuneista.”Pientä ihmettä se kyllä vaatii. Mikolla ei toi epäonni voi ikuisesti jatkua ja tohon kakkossijaan saa kyllä vetää ihan vivut maksimissa. Sitä kyllä lähdetään yrittämään.” Hapulahti mietti ennen kilpailua kartturinsa Jukka Kaartisen kanssa..
Kuivaniemen autokunta starttaa kauden päättävään POP-Ralliin luottavaisin mielin. Autokunta Kuivaniemi ja Karppinen osallistuu kilpailuun Historiikki BMW:llä. Auto on nyt kutakuinkin säädöissä ja sairastuvalta palannut kartanlukija Pasi Karppinen on jälleen iskukykyinen.
Ei ole enää yhden kämmenen sormilla laskettavissa ne kerrat, jolloin Rouva Fortuna ja muut onnea tuovat jäniksenkäpälät jättäytyvät pois Mikakiracingin toiminnasta juuri sillä hetkellä kun niitä olisi eniten tarvittu- Mikakiracingin kilpailukauden 2006 viimeinen rallikilpailu ja Pelimies rallisarjan huipentuma, SM Finnsco ralli päättyi tekniseen keskeytykseen ennen kuin se ehti edes kunnolla alkamaan.
Sebastian Lindholm ajoi kauden viimeisen SM-rallin voittoon ja saalisti samalla tämän vuoden ralliautoilun SM-kullan. Pitkän kilpailun kuudestatoista erikoiskokeesta Lindholmille kirjattiin pohjat yhtä vaille kaikilla pätkillä. Kilpailu sujui ilman suuria ongelmia.
Ralliautoilun kansallisen kilpailukauden yleisen SM-sarjan sorat on lennätetty ja mestaruudet jaettu. Kauden huipennus koettiin kaksipäiväisessä SM Finnsco rallissa Hyvinkäällä, jossa Sebastian Lindholm, Jari Ketomaa ja Matti Rantanen pokkasivat SM-tittelit.