Ralliautoilija Jarkko Miettisen minimitavoite ralliautoilun SM-sarjan päätösosakilpailusta täyttyi. Miettinen sijoittui kartturinsa Mikko Markkulan kanssa ison N-ryhmän kolmanneksi.
Kalle Pinomäen kotimainen rallikausi huipentui lauantaina ja sunnuntaina ajettuun SM-osakilpailuun Hyvinkäällä. Rallin junioreiden MM-sarjaa kiertävä turkulainen on ajanut tänä myös valikoituja SM-ralleja.
Mikkeliläinen ralliautoilija Jari Ketomaa oli sunnuntaina onnellinen mies, kun Hyvinkäällä SM-kauden päätöskisassa miehelle varmistui uran ensimmäinen Suomen mestaruus.
Hyvinkäällä ajettu Finnsco SM-ralli murskasi Antero Saaren mestaruushaaveet 1400-Trophyn puolella pyöränripustuksen rikkouduttua.
Kauden viimeinen SM-ralli ajettiin Hyvinkäällä. Toffe lähti kilpailuun hyvin mielin tarkoituksena kerätä nuottikokemusta. Kisa tarjosi lopulta valitettavan vähän iloitsemisen aihetta.
Jussi Pinomäki jatkoi mitaliputkeaan rallicrossin EM-sarjassa. Turkulainen vaihtoi täksi kaudeksi tehokkaampien autojen 1A-divisioonan, ja nousi heti debyyttikaudellaan euroopanmestaruussarjan kolmanneksi. 11:n […]
Jussi Pinomäki jatkoi mitaliputkeaan rallicrossin EM-sarjassa. Turkulainen vaihtoi täksi kaudeksi tehokkaampien autojen 1A-divisioonan, ja nousi heti debyyttikaudellaan euroopanmestaruussarjan kolmanneksi. 11:n osakilpailun sarja huipentui viikonloppuna Saksassa. Renault Clio –kuljettaja on aiemmin saavuttanut 2-divisioonassa kaksi EM-kultaa ja yhden EM-pronssin.
Kartingin Maailmanmestaruuskilpailut Ranskan Angervillessa tarjosivat tänä vuonna todellisen trillerin säiden puolesta. Alkuerien jälkeen pre-finaalin lähtöviivalla suomalaiset olivat paikoilla 7 (Puhakka), 9 (Bottas),14 (Rask) ja 24 (Nyman). Sunnuntain finaalit ajettiin sateella. Simo Puhakka lähti paikalta seitsemän, mutta putosi heti lähdössä liukkaalla radalla pelistä pois. Kaksi Suomenmestaruutta tänä vuonna voittanut Valtteri Bottas ajoi hyvän lähdön nousten vaikeissa olosuhteissa sijalta yhdeksän kuudenneksi. Kahdeksas maalissa oli Aki Rask ja kymmenes Teemu Nyman. Tässä vaiheessa oltiin kaikkien aikojen parhaimmassa Suomen MM-finaali edustuksessa ja finaalista voitiin odottaa paljon.
Kartingin Maailmanmestaruuskilpailut Ranskan Angervillessa tarjosivat tänä vuonna todellisen trillerin säiden puolesta. Alkuerien jälkeen pre-finaalin lähtöviivalla suomalaiset olivat paikoilla 7 (Puhakka), […]
Autourheilun kotimainen huippusarja, Ralli SM päättyi tämän kauden osalta jännittävissä merkeissä kun mestaruuksien ja muiden mitalien ratkeamista saatiin odottaa aina viimeiseen osakilpailuun saakka. Ryhmä A:ssa mestaruuden varmisti Sebastian Lindholm, ison N:n SM-kultaa vei Jari Ketomaa ja tiukkaakin tiukemmassa pikku N:ssä kirkkaimman tittelin nappasi lopulta Matti Rantanen.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste