Kovan luokan ralliammattilainen Juuso Pykälistö on nimetty Vanajanlinna Rallin koordinaattoriksi, vastuullaan mm. tapahtuman ohjelmat ja juoksevat järjestelyt jne.
KKracingin kausi starttaa Liminka-rallista tammikuun 13 päivä. Alun perin kausi piti käynnistyä Kiuruvedeltä 6. tammikuuta, mutta sääolosuhteiden vuoksi siirretty kisa ajetaankin vasta 10. maaliskuuta. Teamin huolto on tehnyt ankarasti huoltotöitä ja teamin koko kalusto alkaa olemaan viimeistä mutteria vaille kisakuntoinen.
Perinteeksi tullut Pohjois-Häme ralli ajetaan ensi vuoden helmikuussa tällä kertaa siten, että kilpailun keskuspaikka sijaitsee Ruovedellä. Kilpailukeskus on Ruoveden yhteiskoulun tiloissa, osoitteessa Kuruntie 6. Kilpailupäivä on helmikuun 10. eli toivossa vielä eletään, että siihen mennessä saadaan kunnon talvi ja sen mukaisesti perinteinen talviralli aikaiseksi. Ruovesi sijaitsee kartalla melko keskeisellä paikalla, joten toivon mukaan myös tälläkin kertaa saadaan täysi määrä kilpailijoita mukaan kilpailuun
Viime viikkojen huono kelitilanne on saanut monen ralliharrastajan pohtimaan sitä, ajetaanko tammikuun alussa Nuorten SM-sarjan avausta, Riihimäki-rallia, laisinkaan. Tiedusteluja kilpailun järjestelytoimikunnalle onkin tullut runsaasti. Kilpailun järjestelytoimikunta on päättänyt tehdä kilpailua alkuperäisen suunnitelman mukaan, jotta 6.1.2007 Riihimäen ympäristössä ajettaisiin talviralli.
Rallin nuorten SM-sarja on oivallinen kasvualusta maamme nouseville kuljettajalupauksille ja erinomainen ponnahduslauta kovempiin sarjoihin ja suurempiin, jopa kansainvälisiin ympyröihin. Sen ovat todistaneet monet maailmalla menestyneet kuskimme, jotka ovat hankkineet kannuksensa ja ”käyneet koulunsa” Nuorten Ralli SM -sarjassa. Viimeisin todiste tästä on hallitseva pienen N-ryhmän suomenmestari Matti Rantanen, joka kohahdutti rallimaailmaa ajamalla ”täydestä tuntemattomuudesta” viime kesän Neste Oil Rallissa Junioreiden MM-sarjan osakilpailussa kolmanneksi. Vielä kaudella 2005 Rantanen ajoi Nuorten Ralli SM -sarjassa, sijoittuen tuolloin SM-hopealle.
Juho Hännisen erinomaiset näytöt rallin MM-sarjassa saivat jatkoa kauden viimeisessä MM-osakilpailussa Walesissa, jossa 25-vuotias suomalaislupaus nousi rallin päätöspäivänä upeasti juniorien MM-luokan voittajaksi. Hänninen ajoi Walesissa ensimmäistä kertaa etuvetoista Citroën C2 S1600 –autoa ja voitti. Tulos mykisti myös Citroënin väen.
Laukaalainen rallitiimi Mikakiracing nähdään kotimaisten rallipolkujen lähtöviivalla myös kaudella 2007 - Edessä on uusi kilpailukausi ja osittain uudet kujeet. Nousujohteisesti vuodesta 1999 alkanut ja näihin päiviin jatkunut kilpaileminen Suomen suosituimmassa ralliautoilun luokassa, F-ryhmässä saa jatkoa myynnissä olevan huippunopean Toyota Starletin ja talliin hankitun BMW M3 kanssa.
Lammilaisen Matti Rantasen nimi kannattaa laittaa ylös. Hän on seuraava suomalainen rallikuljettaja, joka tähtää menestyksekkään kansallisen ralliuran jatkoksi kansainvälisille kilpa-areenoille. Kotimaan rallipolkuja vuodesta 2003 kolunnut ja niillä menestynyt Rantanen II-kuljettajansa Jan Lönegrenin kanssa ovat neljässä vuodessa nousseet aloitustasolta ralliautoilun Suomen Mestareiksi. Se on suoritus, joista moni unelmoi, mutta vain harva saavuttaa.
Riihimäkeläinen 33-vuotias ralliautoilija Jani Salomaa siirtyy isoon N-ryhmään. Salomaan autona on tulevalla kaudella vuoden 2005 mallinen Subaru Impreza Spec-c.



