Ralliautoilun SM-sarjassa edelleen neljännellä sijalla oleva lempääläläinen Jussi Välimäki on ralliautoilun SM-sarjan edellisen
osakilpailun tapaan pakotettu jättämään myös elokuun viimeisenä viikonloppuna ajettava viimeistä edellinen SM-ralli väliin. Rallimestari kilpailee samaan aikaan Etelä-Kiinan Kantonin alueella ajettavassa sikäläisen mestaruussarjan kolmannessa rallissa.
Tänä vuonna Rantaralli on 5 ek:n pienoisralli ja mukaan mahtuu kuskeja läheltä ja kaukaa........
Miten oli mahdollista, että 11.200 euroa löysi perille, vaikkei kuorissa ollut osoitteita. Porissa oli!
Paimiolaiset Janne Berg ja Marko Rintanen ajoivat jälleen pisteille F-cupin toisessa kesäkilpailussa Porissa. Oranssia Corollaa kuljettava Janne ajoi elämänsä toisen sorarallin takavetoisella kilpurillaan Porin ympäristön haastavilla teillä yhdessä 188 muun autokunnan kanssa.
Vartti SM-rallin ilmoittautumisaikaa on jatkettu tiistaihin 18.8.2009 klo 21.00.
Kilpailu ajetaan 29.8 Keravalla ja sen ympäristössä ja kilpailu starttaa klo 10.01. Luvassa myös hieno erikospalkinto 2700 € arvoinen takka.
Aurinkoinen sää saapui odotetusti Porvooseen sunnuntaina iltapäivällä ja sen myötä saatiin paikalle jälleen runsaasti yleisöä.
Race of Porvoo alkoi näyttävästi jo perjantaina kaupungin keskustassa, kun loistoautot ja huippukuskit kiersivät Porvoon toria, jonka ympäristö oli ahtautunut täyteen yleisöä.
SEB Mulgiralli 2009 ajetaan Viljandimaalla 18-19.9.Halutessasi ajaa hyvin järjestetyn, pitkän, nuotitettavan rallin nopeilla teillä, niin ala suunnitella rallimatkaa Viljandiin.
Nilsiän Urheilijoiden Jukka Korhosella on hyvä ote rallin F-cupin mestaruuteen, kun sarjasta on ajamatta enää yksi osakilpailu.



