Viime viikonloppuna rallin Suomen mestaruuden voittanut Jari Ketomaa on onnistunut vakuuttamaan osaamisellaan tärkeitä tahoja, joten hän tähtää nyt urallaan seuraavalle askelmalle.
Kaikkiaan 198 kilpailijaa ilmoittautui taistelemaan F-cupin päätöspisteistä Heinolan hienoille teille. Kisahan ajetaan lauantaina 12.9. klo 11.01 alkaen.
Ralliautoilun SM-sarjan kuudes ja samalla viimeistä edellinen SM-ralli oli lievestuoreelaiselle PrintSport Racingille epäonnen sävyttämä kun ykköskuuma Kosti Katajamäki keskeytti vaihteistovikaan ja kakkoskuuma Kari Ali-Rantala kulmavaihteen täydelliseen tuhoutumiseen. Menestystä silti tiimi saavutti alajärveläisen Ville Hautamäen voittaessa n-ryhmän.
Vaikka vuoden 2009 rallikausi on vielä monilta osin kesken, on useilla seuroilla käännetty katseet jo ensi talvena järjestettäviin ralleihin. Lokakuun lopun jälkeen kotimainen kilpailukausi hiljenee taas hetkeksi ja ralliväen katseet kääntyy jo tulevaan vuoteen ja tammikuun kilpailuihin. Kuten jo useana vuotena on saatu kokea, ovat vuodenvaihteen tienoon kuumimpina puheenaiheina olleet erilaiset lajiamme koskevat uudistukset ja sääntömuutokset, joita uusi vuosi on tuleva tuomaan mukanaan. Vuoden 2010 ehkä odotetuin uudistus lienee Suomen tämän hetken suosituimman rallisarjan, F-cupin, uudistuminen ensi talven osakilpaluiden osalta. Talvella 2010 juniorikuljettajat saavat pitkästä aikaa ajettavakseen kokonaan omat osakilpailut, toisin sanoen oman ”Junnu-cupin”. Siitä on jo muutama vuosi kerinnyt vierähtää, kun juniorit ovat viimeksi saaneet kaasutella omissa osakilpailuissaan, mutta nyt se on taas täällä!