Tammikuun lopussa käynnistyvä kautta aikojen ensimmäinen junioreiden oma F-cup sekä yksi Suomen tämän hetken kuumimmista rallitähdistä, Toni Gardemeister, ovat solmineet merkittävän yhteistyösopimuksen. Eri puolella maailmaa usealla eri automerkillä tällä kaudella kisannut Toni kantaa Urjalan junnucupista lähtien koko sarjan ajan nimikettä ”Junnukummi”.

Tulevana viikonloppuna 3-4.10. ajetaan Kouvolan Tykkimäellä ERC Finnish Candidate Race. Kilpailun tavoitteena on saavuttaa FIA:n asetetut tavoitteet ja saada EM-osakilpailu ensivuodeksi Suomeen.

Sm-rallisprintin kausi jatkui kauden viidennellä osakilpailulla syyskuun puolessa välissä Leppävirroilla. Kyseinen osakilpailu oli samalla Sm-sarjan ensimmäinen kilpailu soralla. Sm pistetilanne oli Leppävirroille saavuttaessa edelleen todella tasainen ja sitä se oli myös kisan jälkeenkin.

Yleiskilpailun ja luokan viisi voittoon ajoi Jarkko Särkkä joka nousi samalla voittonsa myötä Sm-sarjan kärkeen tasa pistein luokassa kolme, kolmanneksi ajaneen Jukka Tenhon kanssa.
Luokan yksi voitti ainoana kilpailijana toiminut Riku-Pekka Kankkunen. Luokan kaksi nopein oli Juha-Pekka Aho. Kolmos luokan nopein oli Toni Kuhanen ja luokasta neljä suurimmat pisteet korjasi Jari Lamminsivu. Naisten eli luokan kuusi nopein Leppävirroilla oli Tiina Sievinen.
 

Vielä ehdit mukaan F-Cupin risteilylle. Ilmoittaudu heti. Lisää risteilystä.

Lammin Urheiluautoilijoiden lauantaina 10.10. järjestämään Lammi-ralliin halusi osallistus noin 290 autokuntaa. Rallin järjestäjä satsaa kuitenkin kilpailun laatuun eikä osanottajaennätykseen, joten historic-rallisarjan päätösosakilpailuun hyväksytään ”vain” 220 kuljettajaa.

Rallin kotimainen mestaruussarja päättyi kaksipäiväiseen Hyvinkään osakilpailuun. Kauden finaaliralli oli yhden miehen näytös – Juha Salo piti johtopaikkaa hallussaan ensimmäisestä kisakilometristä viimeiseen asti. Lopputuloksissa hopeamies Salo jätti mestaruuden edellisessä osakilpailussa varmistaneen Jari Ketomaan 30,4 sekunnin päähän. Kolmanneksi ja pronssille ajoi Janne Tuohino.

Futursoft Racing Teamin Jani Salomaa ja Jan Lönegren päättivät vaiheikkaan kilpailukauden tulokseen, joka olosuhteisiin nähden tuntui vähintään tyydyttävältä. Autokunta kiersi vaikean reitin läpi sijoittuen SM1-luokassa yhdeksänneksi.

Toni Harsian ja Timo Kekkosen SM kauden päättänyt SM Finnsco -ralli sujui odotusten mukaisesti. Ford Fiesta ST:llä kilpaillut pari nosti vauhtia tasaisesti kilpailun kuluessa.

Ralliautoilun SM-sarjan yhteydessä ajetun Suomi Cup rallisarjan kolmosluokan vauhtia kilpailukauden päättäneessä SM Finnsco rallissa mitannut espoolainen Erkki Koskelo joutui pettymään jo rallin ensimmäisellä erikoiskokeella kun Skoda Octavia WRC ralliauton hydrauliikka alkoi temppuilemaan.

Menneenä viikonloppuna Hyvinkään ympäristössä kaasuteltiin SM-sarjan seitsemäs ja viimeinen osakilpailu. Isossa N-ryhmässä mestariksi kruunattiin Jari Ketomaa - Miika Teiskonen, tiimien mestaruussarjassa Subaru Dealer Team Finland ja automerkkien mestaruuden vei Subaru. Välimäki keräsi loistavasti sujuneelta talvikaudelta 37. pistettä, jotka oikeuttivat loppupisteissäkin kuudenteen sijaan. Välimäen kausi jatkuu vielä Kiinan mestaruussarjassa kahden osakilpailun verran.