Asfaltti polttaa ja pistejahti on kuumimmillaan, kun Kouvolassa ajetaan Future Rallisprintsarjan huikean jännittävä, neljäs osakilpailu! Kouvolaan saavuttaessa tasainen sarja on saavuttanut puolivälin ja mestaruustaisto on kiihkeimmillään. Tätä et halua missata!

Tuusulalainen Toni Harsia ja kartturinsa Jari Tarvainen starttaavat torstaina Neste Oil Rally Finlandiin jännittävistä asetelmista. Vaunula Motorsport tarjosi yhtä Fiestaansa ajettavaksi kilpailuun ja nopealla aikatululla ja yhteistyökumppaneiden tuella pääsimme mukaan. Kaikki tapahtui niin nopeasti että auton valmistuminen viivästyi aina viimeiseen viikkoon. Testaamaan kilpailupari ei ehtinyt ja Tonin edellisestä ajamasta kilpailustakin on vierähtänyt jo lähes vuosi. Lisäksi kartturi Jari Tarvainen on uusi tuttavuus.
- Yhteistyö nuotituksessa alkoi loistavasti. Olen oppinut paljon ja nuotteihin ollaan tehty muuutoksia ja kaikki näyttää sen puolesta hyvältä. Jari on kokenut Neste Rallin kävijä ja pahat paikat tulevat automaattisesti nuotteihin, Toni kertoo.

Torstaina käynnistyvä Jyväskylän MM-ralli juhlii tänä vuonna kuusikymppisiä. Juhlarallissa nähdään ratin takana jälleen joukko nimimiehiä mukaan lukien tuotantoautojen ryhmään osallistuva Juha Salo. Moninkertainen suomenmestari ja kerran Jyväskylässä N-ryhmän voittanut Salo ajaa vuoden 2008 tapaan villillä kortilla MM-pisteistä.

Lahden EM-osakilpailussa on mukana 21 kuljettajaa, jotka kiertävät kaikki kauden 11 osakilpailua. Lahti Historic Rally on EM-sarjan kuudes osakilpailu.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste