Jari Ketomaa lähti pitämään alusta saakka aivan hurjaa kärkivauhtia Jyväskylän MM-rallin S-WRC -luokassa. Ford Fiesta S2000 -kuljettaja ajoi neljälle ensimmäiselle erikoiskokeelle luokkansa nopeimmat ajat.
Jyväskylän MM-rallissa ensimmäistä kertaa S-WRC -luokan MM-pisteistä kilpaileva Matti Rantanen onnistui suorittamaan mainion debyytin Skoda Fabia S2000 -autollaan.
Jarkko ja Petri saivat kuin saivatkin todellisen joululahjan jo nyt kesällä, kun Jyskälään startataan Peugeot Super 2000 autolla. Pitkään näytti siltä, että ajetaanko Jyväskylässä ollenkaan. Neuvotteluita käytiin viime metreille asti Mitsubishistä Ralliart Italian kanssa (sama tiimi, jossa Jarkko ajoi viime vuonna). Yhtenä vaihtoehtona oli omakin tallista löytyvä Fiesta. Viime hetkillä kuvioon saatiin Ari Laivolan omistama Super 2000 Peugeot 207. Homma eteni pikavauhtia ja lopulta huomattiin, että ralliin ilmoittauduttiin kyseisellä pelillä. Auton huollosta vastaa Eko Race vahvistettuna muutamalla henkilöllä.