Juho Annalalle ulosajo ja keskeytys Joensuun SM-rallista - Lapualainen SM-sarjan SM3-luokan viides talvikauden jälkeen


Ralliautoilun SM-sarjan kolmas ja samalla talvikauden viimeinen ralli ei tuonut mainetta ja kunniaa espoolaiselle ralliautolija Christoffer Dahlströmille ja kartanlukija Peter Flythströmille.
Talvikausi paketissa.  Mikkelin kisassa havaitut tekniset vajavaisuudet oli korjattu ja odotukset Joensuuhun lähdettäessä olivat positiivisen odottavat. Testejä ei ehditty työ- ja matkakiireiden takia ajamaan metriäkään, joten tieto muutoksien vaikutuksesta jäi siis ensimmäiselle erikoiskokeelle.
Joensuun itäpuolella ajetussa ralliautoilun SM-sarjan kolmannessa ja samalla talvikauden päätösosakilpailussa N-ryhmän Subaru Impreza WRX ralliautolla kartanlukijansa Tomi Ikosen kanssa kilpaillut Teemu Asunmaa, 25, on talvikauden jälkeen kiinni SM-sarjan pronssimitalissa.

alt

Esa ja Jukka Ruotsalainen sijoittuvat toiseksi SM-Itärallissa huikean taistelun jälkeen. Voittoakin tarjoiltiin, mutta kuinkas sitten kävikään.



Laukaan ympäristössä ajetussa neljän erikoiskokeen mittaisessa Peurunkarallissa jyväskyläläinen Ari Könönen, 48, ja kartanlukija Jari Niiranen pitivät koko kilpailun toiseksi nopeinta kyytiä.
Talvi alkaa kääntyä kevättä kohden, joten aika muistuttaa kesän tärkeästä päivästä, 29.6.2013 ajetaan perinteinen 1000 Lakes Rally Jyväskylässä, kilpailukeskuksena toimii […]
Kuten Mikkelinkin SM rallissa Joonas Lindroosia voi seurata livekartalla myös huomisessa Joensuun SM Itärallissa. Nyt samalla kartalla on oletusarvoisesti kaikki kuljettajat, joille seurantalaite on asennettu. Lindroosin lisäksi seuraavat kuljettajat liikkuvat kartalla: Ari Vihavainen, Jari Ketomaa, Jaro Kinnunen, Juha Salo, Jussi Vainionpää, Kalle Pinomäki ja Marko Mänty.


Suomen Fiesta Sport Trophy -rallisarjan kolmas ja talvikauden päättävä osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Joensuun SM-rallin yhteydessä, jolloin FST-sarjan pisteistä kilpailee kuusi autokuntaa.
Kokemusta ralliauton kakkoskuskin hommista Ikaalisten mies, Hallian Timo, on saanut Kuortin Tompan kyydissä viimeksi helmikuussa Huittisten rallissa. Maaliskuun puolessa välissä Timppa ja Ylöjärveläinen Röyhkiön Tero suuntaavat kohti Saksan Lutherstadt Wittenbergiä (Berliinistä noin 100km:ä lounaaseen). Miesten suunnitelmissa on osallistua 16.3. ajettavaan Rallye Lutherstadt Wittenberg –soraralliin.