
Ralliautoilun yksi Suomen konkarikuljettajista, vuodesta 1983 lähtien aktiivisesti kilpaillut jyväskyläläinen Ari Könönen, kirjoitti suomalaista moottoriurheiluhistoriaa tänään Keuruun varuskunta-alueella 21. kerran ajetussa kovavauhtisessa rallisprintissä.
Yli 20 vuotta eri rata-autoilun sarjoissa kilpaillut nokialainen Esa Schroderus, 45, tekee muutaman välivuoden jälkeen paluun suomalaisille kilparadoille. Schroderus muistetaan erityisesti Ferrari-kuljettajana. Ferrareilla hän teki huipputuloksia kansainvälisissä ja kovatasoisissa merkkisarjoissa.
Kisa toteutetaan Oulun keskustan tuntumassa, joten myös katsojilla on loistava mahdollisuus päästä kisatunnelmaan paikan päällä.


Haluaisitko kilpa-automekaanikoksi, mutta siihen ei ole ollut ennen mahdollisuutta? Nyt se on mahdollista, koska ensimmäistä kertaa Suomessa alkaa siihen suunnattu koulutus. Kyseisessä koulutuksessa pystyy suuntautumaan niin ratapuolelle kuin rallipuolellekin. Koulutuksen tarkka nimike on RS -korinrakentajan ja kilpa-automekaanikon työllistämiskurssi ja sen pääpaikka tulee olemaan Turussa.