Samuli Vuorisalo. Kuva: Patrick Rupponen

Rallin SM-sarjan huipennus ajetaan tulevana viikonloppuna Tampereella Lake City Rallyn merkeissä. SM3-luokkaan starttaavalla Samuli Vuorisalolla sekä kartanlukija Henri Arpiaisella on edessään mielenkiintoinen viikonloppu, kun aikaisemmat kauden sorakisat Ford Fiestalla kurvaillut kaksikko starttaa kisaan Opel Adam R2-ralliautolla.

Milla Mäkelä nousi lopulta vaikeasta finaaliviikonlopusta huolimatta SM-pronssille. Kuva: Pertti Kangasniemi

Rata-SM-finaaliviikonloppu ajettiin 24.-25.9. Alastaron moottoriradalla. Milla Mäkelä lähti viikonloppuun mitalinkiilto silmissään, sillä Kemorassa ajetun Formula Ford -luokan avauskisan kolmen lähdön jälkeen hän oli kaksi pistettä jäljessä sarjan toisesta sijasta.

Riku Tahko suuntaa katseensa seuraavaksi Gymkhana Gridin finaaleihin, jotka ajetaan 18.-19. marraskuuta. Kuva: Riku Tahkon Tiedotus

Rallicrossin SM-sarjan finaalikilpailu Kouvolassa oli Riku Tahkon osalta varsin vaiherikas. Miehen kärkivauhti ja finaalipaikka vaihtuivat mustaksi lipuksi oudolla tuomiolla.

Rallin kymmenkertainen Suomen mestari Juha Salo jahtaa tulevana perjantaina ja lauantaina uransa yhdettätoista mestaruutta Lempäälässä ajettavassa ralli SM-sarjan päätösosakilpailussa Real Park - Lake City Rallyssa. Kuva: Taneli Niinimäki

Ralli SM-sarjan ratkaisut ajetaan tulevana viikonloppuna Pirkanmaalla Lempäälässä.

Timo Kangastie tekee rallidebyyttinsa tällä autolla viikonloppuna Tampereella ajettavassa rallin SM-kauden finaalissa. Kuva: Timo Kangastie Tiedotus

Racing Team 887:n vesijettien MM-kilpailija Timo Kangastie hyppää nyt ralliauton puikkoihin ja ajaa ensimmäisen kilpailunsa Tampereella 29.-30.9. järjestettävässä Lake City Rally SM-kisoissa.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste