Viime vuoden KZ2-sarjan Suomen mestari Henri Kokko. Kuva: Outi Talikka/AKK

Karting-rintamalla on jaossa vielä yksi kattaus SM-mitaleja, kun syyskuun lopussa mitellään KZ2-luokan herruudesta Vihdissä.

Kerrasta poikki -systeemillä ajettava SM-kilpailu käydään sunnuntaina 30. syyskuuta. KZ2-auto on vaihteellinen menopeli, joka on ominaisuuksiltaan kaikista nopein karting-kilpuri.

Kimi Räikkönen. Kuva: Ferrari Media

Ferrari tiedotti tänään, että Kimi Räikkönen ei tule jatkamaan enää italialaistallin väreissä kaudella 2019. Hetki tämän jälkeen Räikkönen julkaisi jatkavansa uraansa Sauberilla.

Kimi Räikkönen tulee kisaamaan ensi vuodesta lähtien kaksi kautta sveitsiläistiimissä, jossa aloitti F1-uransa vuonna 2001.

Järjestävän seuran edustajana ajava Timo Malava johtaa Suomi Cupin senioreita. Kuluvan vuoden asfalttivoitoista voi päätellä perintöä takavuosien kaksipyöräkisailusta asfalttiradoilla. Kuva: Arto Ylhävaara

SM-rallisprintin kuluvan vuoden viides ja samalla toiseksi viimeinen osakilpailu jännitetään lauantaina 15.9. Leppävirroilla Mustinmäen perinteisellä ”sprint-radalla”.

Laura Suvanto pääsi finaaliin Nokian kilpailussa. Kuva: Jarno Saari

Nokian FinRX-kisa tarjosi viime viikonvaihteessa onnistumisen iloa ja myös harmia VAG Motorsportille. Tiimillä oli mukana kaksi kuljettajaa V1600-luokan kilpailussa ja molemmat onnistuivat nousemaan finaalilähtöön.

Jo rataan tutustuessa Laura Suvanto ajatteli, että nyt tällä radalla voisi olla meidän päivä.

"Sain rallisprinteistä paljon oppia kilpailemiseen. Rallisprintin hyvä puoli on, että rataan voi tutustua pyörällä ennakkoon niin monta kertaa kuin haluaa. Siinä oppii hakemaan ajolinjoja", sanoo Esapekka Lappi. Kuva: Esapekka Lapin Tiedotus

Suomalaisissa autourheilupiireissä alettiin vuonna 2008 kiinnittää huomiota nuoreen, 16-vuotiaaseen Esapekka Lappiin.

Marttilasta kotoisin oleva Erkka Korpiaho tekee debyyttinsä R5-auton ratissa. Kuva: Patrick Rupponen

SM TeijoTalot-rallin media-ilta keräsi yhteen Varsinais-Suomen alueen rallikuskeja, kun paikalla olivat SM3-luokan kakkospaikkaa pitävä Samuli Vuorisalo, SM1-luokkaan kesäkaudelle mukaan palannut Kari Hämäläinen sekä Erkka Korpiaho, jonka palkintokaapista löytyy lukuisia ratamoottoripyöräilyn Suomen mestaruuksia.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste