Kansainvälinen RallyX Nordic-sarja jatkui kahdella osakilpailulla maailman tunnetuimmalla rallicrossradalla Ruotsin Höljesissä, kouvolalainen Lauri Halonen taisteli tiensä molempien kilpailujen finaaliin. Crosskart Junior-luokassa kilpaileva Halonen on neljän osakilpailun jälkeen sarjassa kuudentena. Sarja jatkuu Halosen ”kotikisalla”, seuraavat kaksi osakilpailua ajetaan Oulussa kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Kesän aloitusralliin oli ilmoittautunut huikea kattaus SM-kärkikuljettajia testaamaan ja hakemaan tuntumaa kesäolosuhteisiin. Kyllä rallissa ajettiin oikein kilpaakin, kuten kuuluukin. Neljä erikoiskoetta tarjosi 38 hyväpintaista ja mukavan ajettavaa ek- kilometriä. Reitti sai runsaasti kiitosta ja toki hyvät olosuhteet auttoivat pitämään fiilikset korkealla. Rengas Turku oli todella onnistunut ja näyttävä tapahtuma.
Kouvolalainen Lauri Halonen kilpailee tulevana viikonloppuna maailman tunnetuimmalla rallicrossradalla, kun kansainvälinen RallyX Nordic-sarja jatkuu kauden kolmannella ja neljännellä osakilpailulla Ruotsin Höljesissä. Sarjassa ajetaan viisi osakilpailuviikonloppua, ensimmäinen kilpailtiin toukokuun alussa Tanskassa. Junior Crosskart-luokassa ajava 11-vuotias Halonen on sarjassa viidentenä.
Rallicrosskauden ensimmäinen kilpailu ajettiin nopealla Nysumin radalla Tanskassa. Halonen oli debyyttikilpailussaan hyvässä vauhdissa, ja ajoi lauantaina kolmanneksi, sunnuntaina sijoitus oli finaalin viides.
Vuonna 2018 Formula-4 NEZ mestaruuden voittanut espoolainen Konsta Lappalainen kilpaili kaksi vuotta Formula Regional EM-sarjassa ennen kuin siirtyi GT-autojen pääluokkaan eli GT World Challenge ratasarjaan.
Ranskan Magny-Coursin perinteikkäällä kilparadalla ajetussa GT World Challenge Sprint EM-ratasarjan avausviikonlopussa espoolainen Juuso Puhakka ja hänen kolumbialainen tiimikaveri Oscar Tunjo olivat lähellä kahta palkintokorokesijoitusta.
Kolmatta peräkkäistä kilpailukautta Formula Regional EM-sarjassa ajava suomalainen KIC Motorsport sai oululaisen Patrik Pasman johdolla kerättyä viisi EM-sarjapistettä. Niiden myötä Pasma nousi sarjatilanteessa sijalle 11 ja KIC Motorsport tiimipisteissä sijalle 6.
Rengas Turku – Ralli ajetaan monella tapaa poikkeuksellisella tavalla. Tällä kertaa korona-pandemian vuoksi yleisöä ei päästetä erikoiskokeille. Tämä on todella surullista, sillä osallistujaluettelo on huikeaa luettavaa. Rallin päivämäärä on sopiva arvosarjoihin osallistuvien kannalta. Toukokuun aikana ajetaan SM- ja F-Cupin osakilpailut. Salon Ua:n järjestämä ralli toimii oivallisena testikilpailuna.
Kilpailukaudella 2020 espoolainen Juuso Puhakka, 22, hävisi GT World Challenge Sprint EM-ratasarjan Silver Cup pronssisijan vain yhdellä ja hopeasijan kolmella pisteellä. Nyt äitienpäivän viikonloppuna vuoden
2018 Lamborghini Super Trofeo Aasian ratasarjan Pro-AM luokan mestarin tavoitteet on asetettu vain ja ainoastaan erittäin kovatasoisesn kilpasarjan Mestaruuteen.
Crosskartkuljettaja Lauri Halonen, 11, ajoi uransa ensimmäisen kansainvälisen RallyX Nordic -sarjan kilpailun Tanskan Nysumissa. Finaalipaikka tavoitteena Tanskaan lähtenyt kouvolalainen toteutti haaveensa ja ajoi lauantaina Crosskart Junior-luokan kolmanneksi, sunnuntaina sarjan nuorin kuljettaja oli finaalin viides.
Toukokuussa käynnistyvään Legends Mestaruussarjaan ilmoittautui mukaan ennätykselliset 43 kuljettajaa! Edellinen ennätys rikkoutui yhdellä, kaudella 2010 sarjassa oli 42 kuljettajaa, tuolloin mestaruuden vei tälläkin kaudella mukana oleva Sami Erkkilä. Legendsit ajoivat kaksi kautta SM-arvoisena, ensimmäisen Suomen mestaruuden voitti nyt Nürburgring Langstrecken -sarjaan tähtäävä Philip Miemois, hallitseva mestari on tälläkin kaudella sarjaan ilmoittautunut Veli-Pekka Karttunen. Historian ensimmäisen mestaruuden, tuolloin cup -arvoisena ajetussa sarjassa vuonna 2000 voitti Jukka Eerola, hän uusi mestaruutensa vuonna 2002, kaudella 2001 voittoon ajoi Tero Koponen. Kolmas alkuvuosien mestareista oli Mikko Korpela, joka on edelleen sarjassa mukana, tällä kaudella toimitsijan tehtävissä.