Neljättä vuotta kansainvälisessä Formula Regional by Alpine Euroopanmestaruussarjassa kilpaileva suomalainen KIC Motorsport saavutti kolmen juniorikuljettajansa kanssa tähänastisen kilpailukauden parhaimmat tulokset. Helteisessä kesäkelissä ajetussa kilpailuviikonlopussa meksikolainen Santiago Ramos ajoi sijalle 17 ja italialainen Francesco Braschi sijalle 18. Aikaisemmissa kilpailuissa lähes vastaavanlaisessa vauhdissa ollut puolalainen Piotr Wisnicki ei saunamaisissa olosuhteissa venynyt parhaimpaansa vaan jäi sijalle 28.

Ford-kuljettaja Jari Huttunen ajoi sunnuntaina päättyneessä Italian MM-rallissa WRC2-luokan kolmanneksi. Hän jäi luokan voittaneesta, Skodalla kilpailevasta Venäjän Nikolay Gryazinista 33,1 sekuntia. Toiseksi ajoi espanjalainen Jan Solans Citroenilla. Huttusen matkaa kisassa hidasti kaksi rengasrikkoa, joissa kului niin paljon aikaa, että voittokamppailu vesittyi. Kisan aikana Huttunen ja kartanlukija Mikko Lukka ajoivat WRC2-luokassa yhteensä viisi erikoiskokeen pohja-aikaa. Maalissa Huttunen oli rengasrikkoja lukuun ottamatta kilpailuviikonloppuunsa tyytyväinen.

Kansainvälisen GT-rata-autoilun kärkikuljettajien kastiin noussut espoolainen Konsta Lappalainen oli erinomaisessa vauhdissa Ranskan Paul Ricardin kilparadalla ajetussa kuuden tunnin ja 1000 kilometrin mittaisessa kilpailussa. Aika-ajoissa yleiskilpailun kahdeksanneksi nopeinta vauhtia ja kilpailun avausajovuorollaan sijalta 11 sijalle 7 noussut suomalaiskuljettaja ajoi hurmiossa aina oman ajovuoronsa viimeiselle kierrokselle saakka. 

Kaksi kuukautta sitten Italian Imolassa GT World Challenge Endurance ratasarjan avausosakilpailussa moottoririkon kärsinyt espoolainen Juuso Puhakka teki näyttävän paluun rata-autoilun kansainväliseen kärkeen.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste