Nyt jännitystä riitti kauden viimeiseen osakilpailuun saakka, joka ajettiin Mikkelissä. Kisaan lähdettäessä eroa Joonaksen ja toisena olleen Ville Hautamäen välillä oli yksi ainoa piste. Mestaruus tuli rallin viidennellä sijalla.

Ikävä kyllä, tuntui että suurin jännitysmomentti katosi erikoiskokeella kolme, kun kilpakumppani Ville Hautamäki joutui jättämään kisan kesken tekniikan petettyä. Villen keskeytyksestä huolimatta Joonas ei kuitenkaan voinut ruveta ottamaan täysin löysin rantein. Maaliin oli ajettava, koska takana tuli Vesa Hirvonen, jolle olisi riittänyt viides sija mestaruuteen Joonaksen mahdollisessa keskeytyksessä. Kaikkiaan maaliin ajoi kuusi pikku n-ryhmäläistä.

Loppua kohden jännitys kohosi kuitenkin ennalta arvaamatta uudelleen aivan äärirajoille. Viimeistä edellisellä, EK6:lla tapahtui rengasrikko. Joonas ja Jouni vaihtoivat renkaan erikoiskokeella, josta aiheutui johtopaikan menetys. Pari putosi viidenneksi minuutti 20 sekunnin päähän johdosta. Pisteissä sijoitus oli silti neljäs, koska edellä oleva Jarkko Savolainen ei ajanut SM-pisteistä. Tämäkään ei vielä riittänyt, vaan erikoiskokeen jälkeen olevalla välitankkauspaikalla huoltomiehet havaitsivat auton vuotavan jäähdytysnestettä. Siinä vaiheessa vialle ei kuitenkaan ollut enää juuri mitään tehtävissä. Joonaksen ja Jounin piti siirtyä omissa juomissaan säästölinjalle, jotta mahdollisissa lämpöongelmissa koneelle voidaan tarjota vissyä.

Nestevuodosta huolimatta viimeinen erikoiskoe sujui ongelmitta sekä pitkä siirtymä maaliin. Siirtymällä kuitenkin jouduttiin vähän väliä lisäämään vettä ojista.

Viiden kärki rallin pienessä n-ryhmässä oli: 1. Vesa Hirvonen, 2. Jarkko Savolainen, 3. Jani Hirvonen, 4. Joonas Lindroos ja 5. Joni Karhu. Koska Savolainen ei ajanut pisteistä, saivat Joonas Lindroos ja Jouni Lampinen kolmannen sijan mukaiset 16 pistettä. Joonaksen ja Jounin mestaruus tuli yhdeksän pisteen erolla Vesa Hirvoseen, joka nousi SM-hopealle ohi Ville Hautamäen tämän keskeytettyä.

Mitalikolmikon SM-pisteet:
Joonas Lindroos 88
Vesa Hirvonen 79
Ville Hautamäki 71

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste