Kun Keltainen Kaunotar nuolee vielä haavojaan viime kesän Nesterallin kohtalostaan kaivoi Pulkkinen esiin vanhan sotaratsunsa Mitsubishi Lancer Evo 3;n, vuokrasi pelin, pyyhkäisi pölyt tuulilasista ja suuntasi Otepäähän Viroon kisaamaan. Sen verran miestä on poltellut kun kilvanajot ovat nyt jääneet vähemmälle että joku peli piti alle löytyä.
Ihan kolmensakkiin ei tällä autolla ole mahdollisuuksia mutta luokkavoittoa lähdetään hakemaan tuumaili Pulkkinen perjantaina
kun nuotit oli saatu paperille kartturin Jorma Haapasaaren kanssa.
Mitsu ei kelvannut kuitenkaan katsatusmiehille ihan tuulilasinpyyhkimisellä joten monitoimimies Pulkkinen joutui vielä kaivamaan hitsausvehkeet esiin että kisaan päästiin.
Pienenä murheena tuntui olevan myös tehojen puute vaikka konepellin alla hääräsi miehiä, toinen toistaan viisaampia ”asiantuntijoita” asiaa ihmettelemässä.
Kilpailu lähti kuitenkin pikkumurheista huolimatta hyvin käyntiin.
Perjantaina ajettiin kolme erikoiskoetta ja heti alkuun tahti oli se että Pulkkinen otti luokkajohdon itselleen niinkuin oli sitä jo aikaisemmin lupaillut. Lauantai lähti myös hyvin liikkeelle helteisessä Otepäässä mutta erikoiskokeella viisi vanha sotaratsu ei jaksanut enää, liekkö johtunut kuumuudesta sillä auto teki totaalisen topin ja siihen loppui sitten se kisa. Katkera paikka Timo Pulkkiselle ja Jorma Haapasaarelle mutta siitä se kipinä taas syttyi ja puheissa vilahteli että jos vaikka Saarenmaalle syksyllä jollakin pelillä lähtisi……
Pulkkinen Racing Team