Tulostavoitteita tämän viikonlopun kisaan ei ole asetettu vaan pari keskittyy säätämään Hyundai i20 R5 -autoa Jyväskylää varten.

– Nyt lähtökohta on erilainen kuin yleensä, sillä voittoa ei tavoitella hampaat irvessä. En ole aikaisemmin kilpaillut Virossa, joten olosuhteet ovat uudet, mutta uskon, että tästä kilpailusta paljon hyötyä Jyväskylää varten. Tärkeintä on saada kehitettyä autoa entistä paremmaksi. Teemme töitä erityisesti iskunvaimennuksen ja auton ajokorkeuden parissa, Huttunen kertoo.

Toukokuussa ajetun Portugalin MM-rallin jälkeen Huttunen on testannut Hyundaitaan asfaltilla. Viron viikonlopun jälkeen luvassa on vielä yksi testipäivä ennen torstaina 26. heinäkuuta käynnistyvää kotikisaa.

– Viime vuonna ajoin ennen Jyväskylää testikisana AutoGlym-rallin, joka oli samalla ensimmäinen nelivetokisani. Siellä ajoimme muutamia hyviä pätkäaikoja ennen kuin keskeytimme ulosajoon. Jyväskylästä tuli sitten kuitenkin voitto. Nyt taktiikka on erilainen, tarkoituksena ei ole huimistella ja nyt minulla on viime vuoteen verrattuna paljon enemmän kokemusta R5-luokan autosta.

Rally Estonia ajetaan viikonloppuna Otepään kaupungin ympäristössä. Ralli alkaa lauantaiaamuna kello kahdeksalta ja päättyy sunnuntaina iltapäivällä. Kahden päivän aikana ajetaan 16 erikoiskoetta ja 146 EK-kilometriä. Jari Huttunen ja Antti Linnaketo kilpailevat rallissa numerolla 6.

Lisätietoja:

www.jarihuttunenracing.fi

www.facebook.com/JariHuttunenRacing

www.twitter.com/HuttunenRacing

Teksti: Jari Huttusen Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste