– Todella tiukkaa kisaa oli koko päivän ja välillä mentiin melkoista kissa hiiri -leikkiä. Saatiin alusta asti hyvä ote ajamiseen, joka kesti läpi koko kisapäivän, mutta lopussa hieman höllättiin vauhtia, kun eteen ja taakse oli sen verran eroa, etten nähnyt enää järkeväksi alkaa rimpuilemaan, Vuorisalo kertasi kisaansa.

Vaikka tulos ei täysin kuskia miellyttänytkään, niin silti mukaan tarttui paljon tärkeitä pisteitä SM-tilanteen kannalta sekä hyviä asioita löytyi myös omasta suorituksesta.

– Varmaan tämän kauden tasaisempia suorituksia ajollisesti, mihin olin varsin tyytyväinen ja kaikkemme yritimme pätkillä antaa. Pitää nostaa hattua Joonas Lindroosin ja Lauri Joonan vauhdille, tämän ylemmäksi ei tällä kertaa vauhti riittänyt. Eihän se kolmas sija ajatuksen tasolla tyydytä, mutta mitalitaistoa ajatellen hyvät pisteet, Vuorisalo totesi.

Syyskuun lopussa on vuorossa SM-sarjan huipennus Turun ja Salon tiestöillä ajettavassa SM Teijo Talot-rallissa. Vuorisalo on SM3-luokan pistetilanteessa toisena Jaro Kinnusen ollessa tukevassa johdossa. Kinnuselle riittää käytännössä maaliin pääsy varmistamaan mestaruuden viimeisessä kisassa. Mutta mikään ei ole varmaa ennen kuin on kurvailtu viimeinen kisa, jota Vuorisalo odottaa jo innolla.

– Innolla odotan jo päätöskisaa ja kiva päästä kotikulmille päättämään kausi. Ongelmitta ei olla onnistuttu vielä ajamaan tätä kotikisaa, mutta jospa nyt olisi sitten sen vuoro. Valmistaudutaan huolellisesti ja tehdään parhaamme, niin uskon sen riittävän korkealle ja voi olla, että viiksetkin lähtee, Vuorisalo virnisti.

Teksti: Samuli Vuorisalon Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste