Kuljettajavalinnan teki jokaisen maan autourheilun kattojärjestö ja Suomessa valinnasta vastasi AKK.

Taponen ei ollut aiemmin ajanut Genkin radalla, mutta perjantain kolmen harjoitusajon perusteella rata tuntui sopivan kuljettajalle, joka ajoi jokaisessa treenissä itsensä neljän parhaan joukkoon. Päivän huipensi aika-ajot, jossa Taponen napautti päivän toiseksi nopeimman ajan, jääden vain 0,1 sekuntia kärkiajasta.

– Kerrankin aika-ajot osuivat nappiin ja onnistuin myös kansainvälisessä kisassa näin hyvin. Aika-ajot ovat täällä aikamoista taktiikkapeliä, iloitsi Taponen.

Academyn idea on tarjota kaikille kuljettajille tasavertainen kalusto ja moottoreita vaihdetaan arpapelillä kuskilta toiselle. Tässä vaiheessa myös lohjalaisen moottori vaihdettiin ensimmäisen kerran.

Lauantaina radalle päästiin kerran testaamaan, kuinka mekaanikkona toiminut Jussi Kohtala oli saanut koneen säädettyä kuskille sopivaksi. Aamutreeneissä Taposen tekemä päivän toiseksi nopein aika antoi itseluottamusta tuleviin eriin. Sitten olikin nuorukaisen elämän huikein hetki edessä, sillä hän pääsi lähtemään kahteen seuraavaan erään paalupaikalta ja toimi porukan masterina ensimmäisen kerran kansainvälisessä kisassa.

Tuukka Taponen. Kuva: Sportinphoto

Ensimmäisessä erässä Taponen sai hienon startin, ja hän johti erää toiseksi viimeiselle kierrokselle asti, kunnes brasilialainen De Figueiredo Guilherme pääsi kuittaamaan ohi. Maalissa hän oli kuitenkin hienosti toisena. Toinen erä meni saman kaavan mukaan, toiseksi viimeiselle kierrokselle asti, jolloin perässä tullut sarjajohtaja Navalon Boya pääsi ohittamaan Taposen ja heti perään vielä Tanic Graig kuittasi suomalaisen. Taponen ajautui ohituksen myötä hieman radalta ja sai vielä lisäpusua takaa tulleilta. Nuorukaisen sijoitus maalissa oli vasta yhdeksäs. Taposen moottori vaihdettiin jälleen ennen seuraavaa päivää.

Sunnuntaina oli mekaanikko saanut jälleen säädöt kohdilleen ja Taponen lähti kolmanteen ja viimeiseen erään. Nuorukainen starttasi ruudusta kaksi, mutta menetti ulkoradan ruuhkassa muutaman sijan. Hän pystyi kuitenkin kuromaan eron kiinni ja oli maalissa toisena.

Yhteenlaskettujen eräpisteiden perusteella Taponen pääsi starttaamaan finaaliin hienosti ruudusta seitsemän, 34 kuljettajan finaalissa. Startti ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan, vaan Taponen tipahti heti lähdössä sijalle 11. Finaalissa ajettiin 19 kierrosta ja raivoisalla ajolla lohjalainen nosti itsensä kierros kierrokselta ylemmäksi. Viimeisessä mutkassa Taponen oli jo saavuttamassa viidentenä ollutta kuljettajaa, mutta hieman leveän mutkaan tulon takia pääsi takana tullut ohi ja maalissa Taponen oli seitsemäs. Edellä ollut sai kuitenkin aikasakon ja näin Taponen oli lopulta hienosti finaalin kuudes.

– Academy Trophy oli tosi hieno kokemus! Olen suhteellisen tyytyväinen viimeiseen kisaan, mutta Italian ja Ranskan kisat olisin toivonut menevän vähän paremmin. Sarjassa oli mukana myös kokeneita kuljettajia, jotka ovat ajaneet muun muassa EM-sarjaa, joten sain lisää kokemusta kansainvälisestä tasosta ja on kiva huomata, että siellä on mahdollista pärjätä, iloitsee tyytyväinen Taponen.

Loppupisteissä Tuukka Taponen ylsi sijalle 13/52, mikä on varsin hyvä sijoitus porukan nuorimmalta kuljettajalta.

Taponen matkaa vielä kauden viimeiseen ja suurimpaan kilpailuun ensi viikolla. Silloin ajetaan MM-kisat Ruotsin Kristianstadissa.

Teksti: Tuukka Taposen Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste