– Ainahan voitto on kova juttu. Nyt voitto tuntuu erityisen hyvältä, Järviseudun Urheiluautoilijoita edustava Hautamäki aloitti.

Konkarin tekemät säädöt Mitsubishiin Mikkelin osakilpailun jälkeen olivat onnistuneet.

– Kova työ valmisteluissa tuotti tulosta. Kysymys oli auton säädöistä. Pääsin myös yhteistyökumppanin avustuksella ajamaan Pihtiputaalla talviolosuhteissa testiä. Siellä sain autoon hyvän luottamuksen, alajärveläinen totesi voiton hetkellä.

Viiden erikoiskokeen kilpailu Joensuussa saatiin ajaa lopulta melko talvisissa olosuhteissa. Alueen tiestö saa vuodesta toiseen kehuja kilpailijoilta.

– Onhan Joensuun alueen tiet vaativia ja todella hienoja rallikäyttöön. Oli suuri nautinto ajaa, kun koko paketti toimi meillä hyvin, Hautamäki tiivisti päivän.

Kolmen erikoiskokeen jälkeen Hautamäki ja Juntunen siirtyivät SM2-luokan kärkeen ajettuaan kolmen sekunnin pohja-ajan. Sarjajohdossa ollut Jussi Lindberg jäi 25 ja edellisen osakilpailun voittanut Jaro Kinnunen 17 sekuntia.

– Kolmas, 33-kilometrinen erikoiskoe ratkaisi kilpailun meidän eduksi. Siellä kyllä kaikki onnistui ja panostimme siihen. Ehkä olisi pitänyt vain vaihtaa jarrupalat huollossa ennen sitä erikoiskoetta. Säästelin jarruja jonkin verran, 8,4 sekunnilla luokan kärkeen siirtynyt Hautamäki kommentoi kilpailun jälkeen.

Neljäs ja viides erikoiskoe menivät Hautamäeltä kovaa ajaen, mutta hulluja riskejä ottamatta.

– Säädin kilpailun aikana etuiskunvaimentajia ja se onnistui. Auto oli koko kilpailun ajan huomattavasti parempi ajaa kuin edellisessä osakilpailussa Mikkelissä. Olemme nyt pisteissä toisena, joten Rovaniemen ulosajoa lukuun ottamatta talvikausi meni kuitenkin hyvin. Nyt rauhoitutaan hetkeksi rallista ja kesällä jatketaan kohtuu hyvistä asetelmista. Tykkään ajaa kuitenkin soralla enempi, Hautamäki ynnäsi.

SM2 SM-pistetilanne kolmen osakilpailun jälkeen:

1. Jussi Lindberg 52

2. Ville Hautamäki 49

3. Anssi Rytkönen 45

4. Riku Tahko 41

5. Jaro Kinnunen 40

6. Arttu Lähdeniemi 33

7. Timo Mäenpää 30

8. Joni Seilo 15

9. Ari-Pekka Koivisto 13

10. Jari Kuikka 12.

SM2-voittojuhlaa. Kuva: AKK / Taneli Niinimäki.

Seuraava osakilpailu 12.-13.6. Kouvolassa.

Teksti: Vesa Rauhala, tiedote.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste