Jämsän hienoilla ralliteillä viime lauantaina ajettu JMK Ralli toimi F-Rallisarjan toisena osakilpailuna. Paikoin jopa kesäkisalta näyttänyt ralli käsitti neljä erikoiskoetta ja noin 50 erikoiskoekilometriä. Kisan ensimmäisenä erikoiskokeena toimi 8,5-kilometrinen Partala.

Nevä starttasi kilpailuun hyvän valmistautumisjakson päätteeksi. Auto oli iskussa Kangasniemen toiseen sijaan päättyneen osakilpailun jäljiltä ja perjantaina tehdyt nuotit olivat kunnossa.

Noin kolmen kilometrin kohdalla ensimmäistä erikoiskoetta sijainnut nyppy-oikea-yhdistelmä koitui kuitenkin kohtalokkaaksi.

– Tiesin paikan ja otin siinä ihan tietoisen riskin. Nuotti oli ihan oikea siihen kohtaan, mutta vauhtia oli liikaa ja pito aivan järkyttävä. Auto kevensi yllättävän paljon nypyn jälkeen ja perä ajautui siinä sitten ojan puolelle, Nevä selvitti.

Nevä sai kuitenkin taisteltua auton takaisin tielle, mutta ojakosketus irrotti vauhdissa vasemman takarenkaan ja iskunvaimennin meni rikki, joten kisa päättyi keskeytykseen.

– Kangasniemen kisa antoi paljon uskoa ja yritin tosissani lähteä ajamaan voitosta. Se nostaa aina riskitasoja ja nyt se koettiin pahemman kerran. Tuossa oli kyllä ainekset todella paljon suurempaan tuhoon, joten on siinä kolikolla kääntöpuolikin. Nyt meni vain vanne, iskari ja kylkeä pitää hiukan maalata.

– F-Rallisarjaa ajavilla loppukauden pistelaskussa pudotetaan huonoin tulos laskuista pois, joten se kortti on toivottavasti nyt käytetty tämän yhden nollatuloksen myötä. Mitään ei olla vielä siis menetetty.

– Seuraavaa kisaa odotellaan jo, laitetaan auto täyteen huoltoon ja uuteen iskuun. Koetetaan ajaa myös joku testikisa ennen seuraavaa sarjan osakilpailua.

F-Rallisarjan kisakalenteri käsittää vielä kolme kisaa kesäkaudella ja niistä ensimmäinen ajetaan Orimattilassa 6. kesäkuuta.

F-Rallisarjan loppukauden kalenteri:

6.6. Orimattila Ralli, Orimattila

22.8. Koillis-Savo Ralli, Tuusniemi

3.10. XLIV Rantaralli, Mynämäki

Teksti: Patrick Rupponen, Samuli Nevän tiedotus.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste