6-vuotias Philip Miemois asteli Vaasan karting-radan varikolla levottomasti ja odotti ajovuoroaan isoveljeltään Christofferilta. Perheen pojille oli hankittu Raket-luokan karting-auto. Varikolla käytiin veljellistä suukopua, kuten iso- ja pikkuveljen välillä toisinaan kuuluukin tehdä. Aivan tukkanuottasille ei sentään päädytty, ajohalut olivat kovat. Tilanteen rauhoittamiseksi isä Magnus teki päätöksen, toinenkin auto olisi hankittava, ja näin talliin ilmestyi myös Cadet-luokan kilpuri. Tästä käynnistyi Philip Miemoisin vauhdikas matka – kolmessa vuodessa tulokkaasta Suomen mestariksi!

– Ensimmäiset vuodet ajoin vain omaksi ilokseni. Kilpailemisen aloitin vasta 10-vuotiaana. Ajoin cup-kilpailuja, SM-tasolle ei lähdetty. Vaasan Urheiluautoilijoiden (VUA) porukasta löytyi aina apua ja mukavia ihmisiä. Moottoriurheilun pariin oli helppo mennä. Ihmiset auttoivat niin auton säädöissä kuin myös miten niitä ajolinjoja kannattaa kokeilla. VUA:n karting-varikolta tulivat tutuksi muun muassa Timo Nukala ja Jarno Hokkanen, jotka molemmat kuuluvat arvostettuun luottomekaanikkojen kaartiin APR Competition -tiimissä. On jännää, miten asiat menevät. Opin siellä pikkupoikana joitain asioita radalla ajamisesta, ja isäni tutustui ihmisiin, jotka vuosia myöhemmin ovat olleet todella tärkeitä Legends-kuvioissamme, Miemois muistelee uransa alkuaikoja.

Kymmenen karting-vuoden jälkeen oli aika ottaa askel eteenpäin. Miemois siirtyi koppiautoihin.

– 16-vuotiaana hankin rataleiman, ja lähdin ajamaan Endurancea Saloon-luokkaan isäni ja hänen ystäviensä MLC-Racing-tiimissä. Siellä tuli harjoiteltua Suomen moottoriradat. Endurance on siinä mielessä hyvä luokka, kun ajetaan paljon ja pitkän kisan aikana saattaa kelikin muuttua. Se on mielestäni erinomainen luokka nuorille kuskeille.

Kipinä Legends-luokkaan syttyi koeajopäivän ansiosta.

– Syksyllä 2016 kävimme kokeilemassa Legends-autoa, kun APR Competition järjesti Botniaringillä testipäivän. Tuli heti sellainen fiilis, että tällainen kilpa-auton pitää olla. Nopea, tarkka, ja takavetoinen! Ei mitään pahaa meidän Endurance Hondaa vastaan, mutta tiedätte mitä tarkoitan, Miemois naurahtaa.

Botniaringiltä kotiin ajellessa Philip ja isä Magnus olivat täynnä intoa, kipinä roihahti liekkeihin.

– Oli aika lyhyt testi, ehkä joku 15 minuuttia, mutta se riitti. Kotimatkalla Jurvasta tehtiin päätös, että ensi vuonna ajetaan Legendsiä. Mentiin heti katsomaan Legendsien myyntipalstat ja huomattiin, että Mathias Herténin auto oli myynnissä. Oltiin sen verran seurattu sarjaa, että tiedettiin Herténin voittaneen Semi-Pro-luokan, joten seuraavaksi soiteltiin autojen maahantuojalle Johan Ahokkaalle ja mietittiin vaihtoehtoja. Sovittiin “Mattiksen” kanssa tapaaminen, tullaan potkimaan renkaita. No, ehkei nyt vain potkimaan renkaita. Olihan se setelikuori mukana hanskalokerossa, kun lähdettiin Uusikaarlepyyhyn. Kaupat tehtiin, Mattis pääsi Yhdysvaltoihin korjaamaan kotiin Semi-Pron maailmanmestaruuden ja me saimme hyvän auton kotiin. Samoihin aikoihin puhuimme Ahokkaan kanssa tallipaikasta APR Competition -tiimistä. Tiesimme kokemuksesta, että tietotaito on lajissa kuin lajissa valttia. Koimme, että tiimin kautta pääsemme oikeaan ympäristöön. Siinä olivat sitten askelmerkit valmiina kaudelle 2017, eli “rookie-kauteen”.

Ensimmäisellä kaudella 2017 Miemois teki nimeään tunnetuksi lajin seuraajien parissa, voittoja Semi-Pro-luokassa tuli, ja kauden päätteeksi myös “Rookie-luokan” voitto. Debyyttikilpailussaan Botniaringillä Miemois teki huiman nousun, mikä huomattiin myös varikolla.

– Johan Ahokkaan isä, kokenut autourheilija Jan Ahokas asteli meidän varikkopaikalle, katseli hetken ja totesi lyhyesti: “Me tehdään susta Suomen mestari.” Menin vähän hämilleni. Siinä tilanteessa se tuntui aika kaukaiselta ajatukselta, Miemois muistelee.

Seuraavalla kaudella Miemois ajoi Legendsien pääluokassa kahdeksanneksi. 2018 kaudella ajettu Alastaron kilpailu näytteli tärkeää osaa tulevassa menestystarinassa.

– Kausi 2018 oli täynnä hankaluuksia, tekniikkamurheita ja keskeytyksiä. Viimeisenä kisaviikonloppuna näytin, että pystyn ottamaan aika-ajosta paalupaikan ja haastaa kärkikuskit. Kuten edeltävälläkin kaudella, myös 2018 mestaruus ratkaistiin kauden viimeisenä päivänä. Minulla ei ollut mestaruustaistossa asiaa, mutta osoitin, että vauhdillisesti olen siellä. Se oli tietynlainen käännekohta ja motivaatiobuusti, mistä lähdettiin rakentamaan 2019 suunnitelmaa, joka keskittyi todella vahvasti suorituksen tasaisuuteen ja tekniikan luotettavuuteen.

Vaikka kausi 2019 toi Suomen mestaruuden, mahtui kauteen muutakin kuin silkkaa gloriaa. Miemois muistelee kauden synkintä hetkeä.

– Kauden toiseksi viimeinen, eli Kemoran kisa. Oli lauantaiaamu, sää epävakainen ja lähtöpaikka taisi olla seitsemäs ruutu. Toinen kisalähtö oli kauden päälähtö (lähtö, jonka pisteet jäävät voimaan, toim. huom.) ja mun startti oli aika hyvä. Johdin pitkään kisaa, mutta suoralla tuli sitten “puskurijuna” ohi ja jouduin tyytymään kolmanteen sijaan. Viikonlopun kolmannessa lähdössä yritin viimeisellä kierroksella hyödyntää edessäni olevien taistelua ja minulla oli kakkossija kiikarissa, mutta tuli kontaktia ja pyörähdys. Lopputulos umpisurkea kahdeksas. Viikonlopun pistesaldo oli huono, ja se tarkoitti, että Alastaron finaaliviikonloppuna pitäisi onnistua täydellisesti.

Kemora ei hymyillyt Miemoisille, joten lähtökohdat olivat vaikeutuneet ennen Alastarolla ajettavaa kauden finaalia. Nimen kirjaaminen historian lehdille ei siis ollut helppoa, sillä Suomen mestaruus ratkesi viimeisen kilpailun viimeisessä kaarteessa.

– Täytyy kyllä sanoa, että Alastaron finaalista tuli kauden paras kisa. Suomen mestaruus ja NEZ-mestaruus varmistettiin yhdellä voitolla ja kahdella kakkossijalla, Miemois kertaa.

Miemois ei ota kaikkea kunnia Suomen mestaruudesta itselleen, vaan valaisee hyvin tarkasti, miten monen asian summasta koostuu onnistunut kokonaisuus.

– Onhan tämä tiimilaji. Kokonaisuus pitää olla kunnossa. Fyysinen kunto, henkinen tahtotila, tekniikka, taktikointi radalla, taustajoukot, kumppanit. Olen yrittänyt aina parhaani. Tehdä valmistelut hyvin, treenata simulaattorilla, fokusoida kisa kerrallaan, loppumetreillä olla taktinen ja muistaa, ketä vastaan kilpailen mestaruudesta. Loppukaudesta se oli selkeä kahden kauppa. Mekaanikot tekivät kaiken, minkä pystyivät maksimoidessaan auton luotettavuutta. Olemme pelanneet varmaan päälle kulutusosien vaihdossa, pidetty tarkkaa kirjaa, koska mitäkin osaa on vaihdettu, ja systemaattisesti tehty kuntotarkastukset. Moottorin huollossa on käytetty parasta osaamista ja asiat on tehty aina varman päälle.

– Tiimissä olen saanut muilta kuljettajilta kannustusta ja sparrausta. Ja ehkä tärkein apu on ollut rento ilmapiiri. Kun paineet kasvavat, niin huumori ja rento meininki ovat auttaneet löytämään fokusta tekemiseen.

– Yhteistyökumppanien arvoa ei voi aina edes rahalla mitata, nöyrä kiitos heille. Perheeltä se on vaatinut tietenkin pääsponsorin roolia, ja heidän aikaansa minun harrastukseen. Tyttöystävä Annalta on myös vaadittu kärsivällisyyttä asua kilpakuskin kanssa ja kuulla näitä autojuttuja. Ilman näiden kaikkien panostusta en olisi saavuttanut mestaruutta, Miemois hymyilee.

Suomen mestaruus on nyt saavutettu ja katse suunnattu eteenpäin. Legends-luokka saa, ainakin hetkellisesti, hyvästellä yhden mestareistaan.

– Olen voittanut kaiken, mitä Legendseissä voi voittaa. Nousin kolmessa vuodessa rookiesta mestariksi. Luokan suosio on vain kasvanut ja sen myötä myös taso, joten mestaruudet ja vallitseva trendi kannustaa minua ponnistamaan eteenpäin. Viime kaudella fokus oli niin intensiivisesti SM-sarjaan, ja kun kesällä ruvettiin rakentamaan World Finals -hanketta, niin kaikki ajatuksemme olivat siinä. Ei ollut aikaa pohtia, miten tästä eteenpäin. Tulevaisuutta aloimme miettiä vasta syksymmällä.

– Tulin siihen päätökseen, että paras ratkaisu kehitykseni kannalta on pyrkiä ulkomaan sarjoihin. Pitkän aikavälin haaveeni on GT-autojen kansainväliset sarjat. Nyt pitää vain löytää se järkevin reitti, joka vie minut haaveeni suuntaan, Miemois päättää.

Teksti: Legends rataluokan viestintä.