Rallicrossin EM-sarja jatkuu

Jussi Pinomäki jatkaa rallicrossin EM-sarjaa viikonloppuna Ruotsissa. Kauden viides osakilpailu ajetaan lähellä Norjan rajaa Höljesissä. Ykkösdivisioonaan vaihtaneen lajin kaksinkertaisen euroopanmestarin mukaan kyseessä on yksi kauden kohokohdista.

– Höjesin rata on varmasti sarjan parhain. Se on todella hyvä ja mielenkiintoinen. Kilpailujärjestelyt ovat myös aivan huipputasolla. Ruotsin osakilpailu on aina se, jota kaikki kuskit ja tiimit jo vähän odottavat. Viime vuonna yleisöä oli ainakin 20000, joten aikamoinen viikonvaihde on edessä, Pinomäki sanoo.

Turkulainen Renault Clio –kuljettaja neljän osakilpailun jälkeen sarjan yhteispisteissä kuudentena vain 16 pistettä johtavan puolalaiskuski Krzysztof Groblewskin (Volkswagen) takana. Osakilpailuvoitosta palkitaan 20 pisteellä, joten Pinomäki on edelleen tiukasti mukana mestaruuskamppailussa. Ruotsissa Pinomäen vähimmäistavoitteena on A-finaaliin selviytyminen. Kauden avauskilpailussa hän ajoi heti toiseksi.

– Korostan samoja asioita kuin koko alkukauden aikana. Olemme meille uudessa luokassa ja edelleen meillä on paljon oppimista. Tulostavoitteet on asetettu enemmän loppukauden puolelle. Olen sanonut, että kauden puolivälin jälkeen meidän pitää olla sillä tasolla, että pystymme taistelemaan voitoista. Kauden puoliväliin on vielä kahden osakilpailun matka, ja olemme hyvin aikataulussa, Pinomäki sanoo.

Pinomäki arvelee kärsineensä alkukauden aikana hieman vauhdinpuutteesta. Nopeilla radoilla ajokin moottoritehot eivät ole riittäneet. Nyt asiaan on luvassa parannusta. Set Promotion –yksityistallin tiloissa valot ovat palaneet kolmen viikon kilpailutauon aikana pitkälle yöhön.

– Olemme kehittäneet autoa ja rakentaneet uuden moottorin. Koko tiimi on tehnyt todella paljon töitä. Nyt olemme varmasti entistä kilpailukykyisempiä ja lähempänä luokan kärkeä. Uuden auton rakentaminen voittajaksi on pitkäjänteistä työtä eikä tässä lajissa tarjota pikavoittoja kenellekään, Pinomäki miettii.

Teksti: Miiro Koivula

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste