Mad-Croc Ralli Seat Leon FR TDi:n osalta oli suunniteltu ajettavan testikisana ennen Neste Rallia ja se kyllä kannattikin. Ensimmäiset kokemukset diesel-käyttöisestä kilpa-autosta olivat aika hauskan hassut. Matalaa käyntiääntä ei kuule ollenkaan kabiiniin ja alhaalta lähtevä vääntö on mahtava!
Ajoimme perjantain ensimmäisen erikoiskokeen varman päälle tunnustellen ja yleiskilpailussa ajallisesti sijalle 59. Kakkospätkällä autosta antautui koneen kiinnitys joten mukavasti alkanut ravistelu päättyi siihen. Kakkospätkän jälkeen kuljettajaparin matka katkesi hetkeksi vielä siirtymällä kun etelä Virolainen kauris päätti ylittää tien kohdallamme aiheuttaen pieniä kosmeettisia vaurioita Seatin etuosaan. Onneksi tuulilasi säilyi ehjänä ja saimme huollossa rakenneltua puuttuvan maskin jotta saimme jatkaa lauantaina reitillä.
Lauantain ensimmäisellä ek:lla ilmeni uudelleen moottorinkannatin ongelmat sekä myöhemmin huomasimme että moottorin apurunko oli myös löystynyt. Erikoiskokeelle osui myös pieni auton lipeäminen jarrutuksessa. 5-vaihteella suoraa tietä jarrutukseen tultaessa auto kääntyikin yllättäen vasemmalle ja tarkoitus oli kuitenkin kääntyä oikealle. Saimme vielä taivutettua auton oikeaan suuntaan mutta pellon kautta heinäpaaleihin nojaillen.
Autoa on nyt viikon aikana purettu ja kasattu, tehty pieniä muutoksia sekä parannuksia. Moottorinohjauksen ohjelma on nyt miedompi jotta tavoite ajaa kaikki Neste Oil Rallin erikoiskokeet täyttyisi. Muutenkin auto on nyt paljon tutumpi joten innolla odotamme taas pääsyä tosi toimiin.
Madcroc Rallin osalta iso kiitos yhteistyökumppaneille sekä RDF:n ja Aki Teiskosen tiimin porukoille. Joitakin kuvia löytyy osoitteesta www.jaakkotapper.com
Jaakko Tapper