– Taustajoukkoni tekivät melkoisen työn ja tarjosivat minulle tilaisuuden ajaa Englannissa. Lähden matkaan ilman ennakkopaineita, pyrin ajamaan kisan maaliin. Vuoden kuluessa hankkimastani kilpailukokemuksesta ulkomailta on nyt tuntuvaa hyötyä, en joudu lähtemään ihan keltanokkana vieraisiin ympyröihin. Ajaminen Englannissa tulee olemaan varsin mielenkiintoista ja varsinkin kun pääsen kunnon kilpurin rattiin. Asquitin talli on maineeltaan ammattitaitoinen ja on tarjonnut nuorille kuljettajille mahdollisuuden ajaa hyvillä autoilla rallia, iloitsee Aki.

– Ajan SM-sarjan viimeisen rallin ja tavoittelen loppupisteissä hopea sijaa. Sen jälkeen on aika tehdä päätöksiä ensi kaudesta, mutta vielä pitää selvitellä moninaisia juttuja ennen kuin päästään siihen vaiheeseen, Aki valottaa suunnitelmiaan. Akin nopea urakehitys ja menestys ovat herättäneet mielenkiintoa kauden aikana. Nopea nousu pienen N-ryhmän kärkikuljettajien joukkoon on osoitus nuorukaisen kyvyistä kuljettajana ja auton säätäjänä.

– Mielestäni nuorten kuljettajien tulisi pyrkiä ajamaan ulkomaille mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kilpaileminen kotimaan ulkopuolella erilaisilla alustoilla opettaa ja tuo ajamiseen uusia ulottuvuuksia. Kotimaan sarjat ovat todella kovia ja haastavia, mutta eivät nauti mediassa sitä arvostusta, joka niille kuuluisi. Nämä reissut eivät koskaan mene hukkaan, tuumailee Aki.

Uudenkaupungin rallin menestyksen myötä nousu pistetaulukon kolmannelle sijalle antaa Akille kovan motivaation kauden viimeiseen ralliin Riihimäellä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan uutisia Englannista ja päätöksiä ensi vuoden ohjelmasta.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste