ARP-Motorsport:n kausi käynnistyi kahden kuljettajan voimin jääradan SM-sarjassa. Jäärata kausi ei teamin kuljettajille antanut juuri muuta kuin kokemusta ja huoltoporukalle töitä. Mo-lemmat osallistuneet kuljettajat eli Ville ja Jonttu onnistuivat muotoilemaan kalustoaan uuteen kuosiin.

Nettisivuilla hyvä vastaanotto

www.arp-motorsport.fi –sivusto on saanut hyvän palautteen vaikkakin sivut ovat edelleen kehittyvässä tilassa ja tietoa lisätään jatkuvasti. Sivuilla on jo nyt vieraillut suuri joukko kiinnostuneita, joten olemme ilmeisesti onnistuneet rakentamaan toimivan ratkaisun. Kotisivuilta löydät aina viimeisimmät kuulumiset teamin kilpailijoista ja tapahtumista.

Hannu Mikkola sarjan yhteyshenkilöksi

Hannu Mikkola nimettiin SRC-sarjan yhteys-henkilöksi tulevalle kau-delle. Hannun tehtävänä on kilpailijoiden, kilpailun järjestäjien sekä sarjan yhteistyökumppaneiden asioiden yhteensovitta-minen. Tehtävästään joh-tuen Hannua tapaa hel-pommin pitkin kisa-aluetta kuin omalla varik-kopilttuulla. Tallipäällikön tehtävät hoidellaankin pääasiassa jo ennen tapahtumia.

Uusia kuljettajia ARP:n väreihin

Viime vuoden SM-hopeamitalisti Jari Kokko siirtyy myös ajamaan ARP-Motorsport’n väreissä. Jarin tuttu ja nopea ”voima-Volvo” saa yllensä kevään aikana tutun hopeisen ARP-värityksen. Länsirannikon nopea Joni-Pekka Rajala nähtiin jo jääradalla uusissa väreissä ja sama jatkuu kesän rallicrossi-kisoissa. ARP-Motorsport nähdään siis tulevalla kaudella vahvalla ja näyttävällä koostumuksella crossi varikoilla.

Testikisa Ruotsissa

Tuntumaa kalustoon lähdetään hakemaan naapurimaan puolelta huhtikuun lopulla. Näillä näkymin ainakin Ville Mikkola, Jukka Maja ja Jari Kokko starttaavat Eskilstunan liepeillä ajet-tavaan kilpailuun huhtikuun viimeisenä viikon-loppuna. Samalla reissulla Jarin Volvo käytetään Poutasen Auliksen käsissä viimeisten sää-töjen kohdalleen hakemiseksi ennen SM-kauden avausta.

VIP-paikkoja kesän kisoihin

ARP-Motorsport tulee mahdollisesti järjestämään VIP-matkoja kauden kilpailuihin. Lähde paikanpäälle mukaamme seuraamaan kuumaa rallicross kautta 2010, seuraa ilmoittelua kotisivuillamme.

Jukka Niemelä
tiedottaja
ARP-Motorsport

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste