Ainoana suomalaisena rallitiiminä kuluvalla kilpailukaudella Saksan Suzuki Cupissa kaasutteleva Hytönen Racing korkkasi Saksan rallimestaruussarjan yhteydessä ajettavan merkkiluokan käyntiin teknisen vian varjostamana. Hyvin alkanut kilpailu kaatui kuudennen erikoiskokeen jälkeen mysteeriseen vaihdelaatikkovikaan ja näin tiimin kuljettaja Kari Hytönen II-kuljettajansa Heikki Salmenin olivat pakotettuja jättämään kilpailu kesken.
FCDA haki menestystä ulkomailta huhtikuun aikana. Jarkko Kalliolepo palasi kuskinsa Jussi Välimäen kanssa FIA:n Aasian-Tyynenmeren mestaruussarjaan ja teki sen täydellisesti. Kahden vuoden takainen sarjamestaripari osoitti olevansa kovin suosikki myös tällä kaudella, sillä Uudessa-Kaledoniassa ajettu kisa päättyi Välimäen ja Kalliolevon voittoon. Pienten vastoinkäymistenkin jälkeen tulleet täydet sarjapisteet maistuivat kauden alussa hyvältä.
Kotamestarit-asfalttisarjan voittoa.
Ralliautoilun MM-sarjassa vuodesta 1997 lähtien Toni Gardemeister II-kuljettajansa Tomi Tuomisen kanssa johtavat GT2 luokkaa Italian Mille Miglian legendaarisessa rallissa. Astra Racingin takavetoista Nissan 350Z ralliautoa ohjastavat suomalaiskuljettajat ovat kahden ajetun yleisö-erikoiskokeen jälkeen suvereenisessa 44,4 sekunnin johtoasemassa. GT1 -luokan kärkeen matkaa on vain 8,8 sekuntia, joten Gardemeister tulee perjantaina jatkuvassa kilpailussa ajamaan jopa koko GT-luokan yleiskilpailun voitosta.