Rallikausi 2003 on nyt paketissa. Äärimmilleen viritetyt, turboahdetut ja ahtamattomat moottorit ovat vuoden 2003 osalta hiljentyneet. Iso-Britanian MM-rallin viimeinen ajopäivä ei WRC-puolella tuonut suurempia muutoksia lauantain tulosluetteloon - Petter Solbergista tuli Norjan ralliautoiluhistorian ensimmäinen maailmanmestari ja Tommi Mäkinen lopetti uransa palkintopallisijoitukseen. Sen sijaan junioreiden MM-sarjassa koettiin suuria suomalaisia hetkiä sillä Suzuki Ignistä ohjastava Suomen ja Espoon Ville-Pertti Teuronen ajoi varsin vaihderikkaan kilpailun päätteeksi erinomaisesti kolmenneksi.
Perinteiseen tapaan Walesin nopeat ja vaativat tiet ovat saaneet kunnian toimia rallin maailmanmestaruussarjan päätösosakilpailuna. Me suomalaiset hyvin muistamme muutaman vuoden takaiset tapahtumat kuinka Tommi Mäkinen julistettiin maailmanmestariksi Carlos Sainzin nenän edestä hänen Toyotansa moottorin rikkoontumisen seurauksena 200 metriä ennen maaliviivaa. Viime vuonna mm. Marcus Grönholm ja Jani Paasonen keskeyttivät ulosajon seurauksina tismalleen samaan paikkaan.
Kauden viimeistä edellinen MM-ralli ajetaan Espanjassa tulevana viikonloppuna. Niin tämä kuin myös kahden viikon päästä ajettava ja rallikauden päättävä, Iso-Britanian MM-ralli kuuluvat junioreiden MM-sarjaa kiertävien kuljettajien ohjelmaan. Edessä on siis vuoden 2003 viimeiset rallit joista ensimmäinen ajetaan asfaltilla ja toinen soralla.
Kauden 2003 Nuorten Ralli SM -sarja päättyi kuukausi sitten Nokialla ajettuun finaalikisaan, kun kaikkiaan kuusi osakilpailua oli ajettu. Nuorten mestaruuden kuittasi tänä vuonna itselleen AL-Myrskylän Petri Kymäläinen kartturinsa Juha Högströmin kanssa. Hopealle sijoittui pari Toni Klemets/Tero Nättiaho ja pronssille Riku Seppä ja Jukka Pasenius.
Some facts of our rallye for the next year:- the date is 16th-17th of April 2004- the rallye is held in the area of the old Hessen-Rallye (middle of Germany)- start and finish is in Schlitz near by Fulda- most stages are old ones of the Hessen-Rallye (Schotten 25km; Niederaula 21km; Schwarzenborn 18km)and aomw small ones.- complete stage-length overall is about 150km- gravel and asphalt is mixed (20%gravel and 80% asphalt) - we have a minimum of two person for foreign teams to translate and help (English and French)- you can make your own pace-notes- Youngtimer and historic cars are allowed to start- Group H is allowed to start
Kartingin maailmanmestaruudesta kamppaillaan tänä vuonna Italian Sarnossa järjestettävässä kilpailussa 24.-26.10. Kuljettajien ja tiimien maailmanmestaruuksista ajetaan Formula A -luokassa. Osallistujia on kaikkiaan 113, 21 eri maasta. Suomi on kilpailussa kolmanneksi suurin osallistujamaa, kun tänä vuonna Sarnoon suuntaa kaikkien aikojen suurin suomalaisjoukkue, yksitoista urheilijaa. Kaikki suomalaiskuljettajat jotka Sarnoon suuntaavat ovat noteerauksen arvoisia, eivät he muuten tässä joukossa olisi. Juha-Pekka Wikmania lukuun ottamatta kaikki muut urheilijat ovat mukana myös AKK-Motorsportin valmennusryhmässä. Vankimmat suomalaisodotukset Sarnossa kohdistuvat kokeneeseen Toni Vilanderiin ja nummelalaiseen Teemu Nymaniin.
Lammin ympäristössä kaasutellusta Lammi-rallista muodostui huima sekuntitaistelu rallin F-Cupin yleisen luokan mestaruudesta. Ennen viimeistä 13 km:n mittaista päätöserikoiskoetta mestaruudesta ajaneet kolme kuljettajaa olivat vain 7,7 sekunnin sisällä toisistaan, eikä ykkösen ja kakkosen ero ollut kuin 1,1 sekuntia. F-Cupin mestaruuden voittanut laihialainen Jukka Hiltunen piti kaasun pohjassa viimeisellä vauhtiosuudella ja kasvatti eron yleiskilpailussa toiseksi sijoittuneeseen Petri Kauraan 3,6 sekuntiin. - Viimeisellä EK:lla laitoin kaiken peliin. Pahimmillaan mentiin ojassa lähes 50 metriä, mutta onneksi eteen ei tullut kiveä! kertoi 32-vuotias tuore cup-mestari maalissa. Tätä ennen Hiltusen paras sijoitus yli kymmenen vuotta pyörineessä F-Cupissa oli neljäs.
Juha Vuorelan ja Asko Sairasen kauden päätös, SM-ralli Riihimäellä sujui auton teknisten ongelmien kanssa painiessa. Lopputulos oli kuitenkin murheisiin nähden hyvä, ison N-ryhmän viides. Muista SM-ralleista poiketen kaksipäiväisenä kaasuteltu Riihimäen osakilpailu alkoi Juhalta ja Askolta ongelmilla, sillä Mitsubishi Lancerin vaihdelaatikko temppuili kolmella ensimmäisellä erikoiskokeella. – Vika oli siirtäjissä ja huolto sai sen korjattua, Juha kertoi lauantai illan pimentyessä. Mutta sitten ilmeni moottorissa ongelmia, kun se hukkasi vettä. Moottorista oli otettu tietoisesti kaikki teho irti ja se kävi kannentiivisteen päälle. – Koneesta jouduttiin laskemaan tehoja, kertoi lauantain kahdeksan erikoiskokeen jälkeen ryhmässä kahdeksantena ollut Vuorela.
Minna Lindroos ja kartturinsa Sirkka Rautiainen lähtivät kauden viimeiseen SM-ralliin Riihimäelle itsevarmoina ja Uudenkaupungin tapahtumat unohtaneina - Tai no, ei niitä nyt kokonaan unohdettu ole, juttu on edelleen tutkinnan alla kunnes se selviää. Ajo lähti sujumaan jo heti ensimmäiseltä erikoiskokeelta lähtien. Sirkan nuotti kaikui Minnan kypärän kuulokkeista ja tanssitti parin omassa luokassaan erikoiskokeen kuudenneksi nopeiten.
Pohjoinen tuuli alkaa puhallella Australiassa. Juha Kangas oli huippuvauhdissa viime viikonvaihteessa 4-5.10 ajetussa Rally of Melbournessa. Kilpailuun sisältyi kahdeksastatoista erikoiskoetta, joista Les Walkdenin rallitiimin suojissa ajava Ylihärmäläinen oli kiireisin kuudella. Ralli oli kaksipäiväinen, jossa ajettiin erillisiin pisteisiin oikeuttaneet lähdöt Lauantaina ja Sunnuntaina.