Lähtö oli jopa niin terävä, että Sebastian Vettel pyysi tuomaristoa tutkimaan oliko kyseessä vilppilähtö. Koko kilpailun ajan kärkipaikkaa pitänyt Bottas joutui vielä lopussa ahtaalle Vettelin puristaessa aivan suomalaisen kantaan, mutta kärkipaikka piti ja Bottas pääsikin juhlimaan uransa toista F1-osakilpailuvoittoaan.
MM-taulukossa toisen oleva Lewis Hamilton joutui rangaistuksen vuoksi starttaamaan kilpailuun ruudusta kahdeksan, mutta nousi lopulta taistelemaan podiumsijoituksista. Kiri ei kuitenkaan aivan riittänyt ja Mercedes-kuljettaja oli ruutulipulla lopulta neljäs. Kolmosruudusta kisaan lähtenyt Kimi Räikkönen ajoi kilpailussa viidenneksi.
Vettel jatkaa MM-kärjessä 171 pistellä, Lewis Hamiltonilla on 151 pistettä ja Bottaksella nyt 136 pistettä. Suomalainen on noussut vahvasti mukaan taistelemaan maailmanmestaruudesta.
Teksti: Moottoriurheilu.tv / Taneli Niinimäki