Rallin nuorten SM-sarjan viimeinen osakilpailu XXXVI rantaralli ajettiin lauantaina.
Joonas Kolehmaisella oli vielä ennen kilpailua mahdollisuudet SM-kultaan, toki
se olisi vaatinut hieman epäonnea sarjaa johtaneelta Henri Holapalta sekä täydellistä onnistumista Joonakselta.

Kilpailu sujuikin hyvin, mutta EK7 tapahtuneen onnettomuuden vuoksi Joonaksen oli pysähdyttävä
SOS merkillä. Edellä ajanut kilpailija oli ajanut rajusti ulos ja paikalle tarvittiin lääkinnällistä apua.

Maalissa tiimi oli varma, että aikahyvitys lasketaan oikeudenmukaisesti, mutta toisin kävi.
Järjestäjä laski Joonakselle sekä Mika Hirvikankaalle käsittämättömän huonon ajan verraten kilpa-kumppaneihin
ja tämän vuoksi Joonas tippui kilpailussa sijalle 4. ja SM-sarjan loppupisteissä kolmanneksi.

Asiaa yritettiin selvitellä kilpailun tuomariston kanssa, mutta turhaan.

Mielestäni tämä tuomariston päätös oli käsittämätön, kultaa lähdettiin hakemaan tämän vuoden sarjasta,
mutta sitä ei nyt saatu. Harmittaa, että mitalien väri ratkaistiin järjestäjän toimesta.

Onnittelut Holapalle ajamalla ajetusta mestaruudesta, kommentoi Joonas.

Tiedotus / Kolehmainen Racing
 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste