Meillä tuntematon Ivars Vasaraudzis piti Mitsubishi WRC:llä ylivoimaista vauhtia. Andis Neiksans oli yleiskisan kakkonen ja N-ryhmän voittaja. Futursoftin riihimäkeläismiehistö Jani Salomaa ja Toni Näsman löytyy N-ryhmän sijalta 11.

Salomaa ja Näsman ajoivat kisaa pääasiassa testimielessä. Tulosten seuraaminen ei ollut pääasia, mutta silti lievä yllätys oli se, että ryhmän kärki karkasi lähes neljän minuutin päähän.

– Paikalliset menevät ihan järkyttävän kovaa. En tiedä, mistä se johtuu, liekö paikallistuntemuksesta, Salomaa pohtii.

 

Autokunnan kisa sujui ongelmitta.

– Lauantaina ajettiin kaksi ns. metsäerikoiskoetta ja kaksi yleisöerikoiskoetta. Ne sorapätkät menivät alustaa säädellessä ja toinen ajettiin kovassa kaatosateessa, Salomaa kertaa.

– Auto on selvästi parantunut uuden iskunvaimenninmerkin myötä, mutta vielä siinä on vähän hiomista omalle ajotyylilleni. Kaipasin esimerkiksi takapäähän enemmän pitoa, Salomaa valaisee.

– Sunnuntai oli pidempi kisapäivä ja kaikki meni ihan hyvin. Auto toimi ja alusta saatiin jo varsin hyväksi. Ajollisesti kisa meni virheittä. Ei ulosajoja eikä edes läheltä piti -tilanteita. Ehkä pitäisi ajaa vähän kovempaa, Salomaa naurahtaa.

– Emme tietenkään ottaneet kovia riskejä, koska emme halunneet rikkoa autoa. Seuraava kisa, Tallinna-ralli alkaa jo muutaman päivän kuluttua.

 

Latvian Talsi-ralli toimi hyvänä esitestinä Tallinnaan, joka sekin on vielä sisäänajoa kesän SM-ralleihin.

– Saimme tärkeitä ja ongelmattomia kilpailukilometrejä teillä, jotka olivat hyvin samantyylisiä kuin Suomen rallitiet. Soralaatu vaihteli ehkä enemmän, mutta teiden ja maaston profiili oli samanlaista, Salomaa arvioi.

– Parasta tässä reissussa oli kuitenkin hieno tunnelma. Ralli on selvästi Latviassa iso juttu. Meillä ei Neste Oil Rallia lukuun ottamatta ikinä näe missään rallissa näin valtavasti yleisöä. Väkeä oli aivan käsittämättömän paljon reitillä. Yleisöerikoiskokeilla oli varmasti lähemmäs 10 000 katsojaa, Salomaa ihmettelee.

– Järjestelyt toimivat hienosti ja kaikkiin puitteisiin oli selvästi panostettu. Rallista tehtiin iso show, rokki soi ja kansa viihtyi. Tänne tullaan varmasti toistekin, jos vaan saadaan sopimaan aikatauluihin, Salomaa kuvailee.

 

 

Tulokset: ja lisätiedot kilpailusta: www.rallytalsi.lv
Lisätietoja: www.futursoftracing.com
Hieno esittelyfilmi Talsi-rallista: http://www.rallytalsi.lv/index.php/en/video.html

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste