Kokenut sarjan kiertäjä tietää, että liika takamatka kauden alussa vaikeuttaa loppu kaudesta tavoitteita. Hautamäen ja kartanlukija Mika Juntusen kilpailu sujui tuloksellisesti tasaisesti. Pohja-aika tuli seitsemännellä erikoiskokeella, muilla oltiin muutaman sekunnin kärkeä perässä. Konkari Hautamäki tietää rallin kestävyyslajiksi. Neljän erikoiskokeen jälkeen hän oli neljäntenä 21,8 sekuntia kärkeen. 

– Alku oli kyllä meiltä nihkeä. Autoon ennen kisaa tehdyt muutokset eivät täysin onnistuneet, Hautamäki totesi.

Seitsemännellä erikoiskokeella alajärveläinen nousi toiseksi, osaksi edellä olevien keskeytettyä, joka sekin kuuluu ralliin. Lopuksi luokan voittanutta Jaro Kinnusta ei ollut nyt mahdollista haastaa ja maalissa eroa häneen jäi 22,1 sekuntia. 

– Kakkostila oli hyvä. Ei ollut helppo lähteä Rovaniemen ulosajon jälkeen Mikkeliin. Mokata ei saanut. En saanut autoon tarvittavaa luottoa, eikä muutoksia kilpailun aikana pystynyt tekemään. Varsinkin kaksi viimeistä erikoiskoetta puristettiin tarkasti, että pidettäisiin kakkostila, pisteissä Mikkelin jälkeen viidentenä oleva Hautamäki sanaili.

Hän näkee SM2-luokan tämän hetkisen tilanteen vähintäänkin mielenkiintoisena. 

– Luokassa on ollut kahdessa osakilpailussa eniten kilpailijoita sarjassa ja on useita, ketkä ajavat kärjessä. Kilvanajoa on laajemmalta ja nytkin pisteitä ajatellen pakka meni aika sekaisin, Hautamäki miettii.

Mitsubishi kilpuri valittiin kilpailun jälkeen jälkikatsastukseen, jossa pitkällisen syynin jälkeen kaiken todettiin olevan sääntöjen puitteissa kunnossa. 

Talven kolmas osakilpailu ajetaan Joensuussa 28.-29.2.

Pistetilanne SM2-luokassa Mikkelin jälkeen:

1. Jussi Lindberg 40

2. Anssi Rytkönen 38

3. Arttu Lähdeniemi 25

4. Jaro Kinnunen 25

5. Ville Hautamäki 24

6. Riku Tahko Riku 23

7. Timo Mäenpää 20

8. Ari-Pekka Koivisto 11

Teksti: Vesa Rauhala

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste