19-vuotiaan Metsälän ja kartanlukija Matti Kankaan tasaiset suoritukset ovat kartuttaneet kauden SM-pistepottia 27 pisteen verran.
Joensuun ralli alkoi Metsälän osalta kahdeksanneksi nopeimmalla kellotuksella kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella. Eroa kärkeen oli kertynyt tässä vaiheessa rapiat puoli minuuttia. Huoltoon saapui tyytyväinen kuljettaja.
– Fläppitaululle kirjattiin ehkä jopa hieman parempia aikoja, mitä odotin. Vähän jännitti, miten näillä huippunopeilla teillä kyyti riittää, mutta sehän riitti ihan hyvin. Ei mitään riskejä otettu, mutta yhden nypyn jälkeen täytyi käyttää koko tie hyväksi, ettei suistuttu, summasi Metsälä ensimmäisessä huollossa.
Huollon jälkeen suunnattiin kohti kilpailun pisintä erikoiskoetta. Reilu 33 kilometriä pitkä Riutan erikoiskoe ei kuulunut Metsälän suosikkeihin, mutta kello kuitenkin tykkäsi. Tuloksena oli viidenneksi nopein aika.
– Yritin ajaa siistimmin, mitä yleensä ja se näytti toimivan. Esa Ruotsalaista voitettiin 0,1 sekuntia, mutta ei nyt innostuta liikaa. Katsotaan sitten maalissa, kumpi on edellä. Turhia riskejä en lähde ottamaan.
Ruotsalainen sai lopulta pitää paikkansa, eikä kaksi viimeistä erikoiskoetta tuonut muutoksia tuloslistaan. Metsälän yleiskilpailusijoitus oli lopulta kuudes. Rallin voittoon ajoi Emil Lindholm, toiseksi nopeinta vauhtia piti Teemu Asunmaa. Kolmanneksi ajoi MM-sarjasta tuttu Craig Breen. Hyundai-kuljettaja toi SM-sarjaan mukavan piristysruiskeen rengastestin merkeissä. Breenin jääminen kolmanneksi kertoo SM-sarjan huimasta tasosta.
Seuraava SM-ralli ajetaan Kouvolassa 12.-13. kesäkuuta.
Sarjapisteet (SM1)
1. Teemu Asunmaa 70p
2. Emil Lindholm 70p
3. Eerik Pietarinen 35p
4. Esa Ruotsalainen 28p
5. Juuso Metsälä 27p
Teksti: Antti Lahtinen, Metsälän tiedotus.