Ykkössija tuli 59 sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen Ruotsin Tommy Kristenssoniin. Kilpailun kolmas oli Ruotsin Pontus Ahmann.

Jari Huttunen johti kartanlukijansa Antti Linnakedon kanssa kisaa perjantain ensimmäiseltä erikoiskokeelta alkaen ja paineli yötauolle 22,5 sekunnin johtoasemassa. Lauantaiaamuna johto kaventui hiukan, kunnes Huttunen ratkaisi pelin ja teki kilpailun seitsemännellä erikoiskokeella todellisen huippuajan. Yli 20 sekunnin pohja-aika 23 kilometrin erikoiskokeella pudotti kilpakumppanit lopullisesti kyydistä.

– Seiskapätkää ennen päätimme huollossa, että nyt vedetään täysiä ja niin myös teimme. Huippuaika lämmittää mieltä erityisesti siksi, että se erikoiskoe oli todella haastava armeija-alueen tie, jossa oli paljon risteyksiä ja tiukkoja mutkia, Huttunen sanoo.

Sulingenin ralli ajettiin poutasäässä, joten tiet pysyivät koko ajan kuivina. Puhdas asfalttiralli oli myös Huttusen mieleen.

– On mukavampaa ajaa, kun pito on koko ajan sama. Kisan alusta asti tuntui, että homma sujuu. Vaikka aikaero näyttää suurelta, pitää tuolla kuitenkin mennä ihan tosissaan, sillä sen verran kovaa muutkin tulevat. Yltiöpäisiä riskejä emme kuitenkaan ottaneet.

ADAC Opel Rallye Cupin kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa selvää jälkeä tehnyt suomalaiskaksikko johtaa sarjaa 65 pisteen erolla. Alkukausi on onnistunut täydellisesti ja hienojen voittojen lisäksi ensimmäisistä asfalttikisoista on tarttunut mukaan myös uusia oppeja. Sarjassa on nyt luvassa pitkä tauko, sillä seuraavan kerran Opel Adam -merkkisarjan pilotit ajavat pisteistä heinäkuun puolivälissä.

– Olen huomannut, että kilometrien karttumisesta on ollut hyötyä erityisesti risteysajossa. Se sujuu nyt paljon paremmin kuin ensimmäisessä kisassa. Kisatauolla keskitytään nyt yhteistyökumppanikuvioihin, sillä kaikki tuki on tuiki tarpeellista tulevaisuutta rakennettaessa.

Kuva: ADAC Motorsport

Kuva: ADAC Motorsport

ADAC Opel Rallye Cup 2016 pistetilanne top 5, 3/8 osakilpailun jälkeen:

1. Jari Huttunen – Antti Linnaketo FIN, 126

2. Pontus Ahmann – Johan Johansson SWE, 61

3. Tom Kristensson – Timmy Berntsson SWE, 49

4. Sebastian von Gartzen – Hans-Peter Loth GER, 48

5. Niklas Stötefalke – Tobias Braun, GER 46

Tim Novak – Uros Ocvirk SLO, 46

ADAC Opel Rallye Cup osakilpailut 2016:

04.03.-05.03. ADAC Saarland-Pfalz Rallye

15.04.-16.04. ADAC Hessen-Rallye Vogelsberg

06.05.-07.05. ADAC Rallye Sulinger Land

15.07.-16.07. S-DMV Thüringen Rallye

18.08.-21.08. ADAC Rallye Deutschland

30.09.-01.10. ADAC Rallye Baden-Württemberg

21.10.-22.10. ADAC 3-Städte-Rallye

Lisätietoja:

www.jarihuttunenracing.fi

www.facebook.com/JariHuttunenRacing

www.twitter.com/HuttunenRacing

www.adac-motorsport.de/adac-opel-rallye-cup/de/

Teksti:Jari Huttunen tiedotus

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste